Solmublogi

Uusi työväline - A new tool

2012-01-20T15:20:00.000+02:00

Tekstaussivellin. Se on aivan mahtava - se tekee kaiken työn, minä vain kirjoitan! Verratkaapa Johannes edelläkävijän ikoniin tekemäni räpelyksiin. Tässä kuvassa on kreikkaa ja suomea sulassa sovussa ja kirjoitusvirheitä vilisee. Älkää vain tästä kopioiko...

A brush for lettering. I love it, it does all the work while I just write! Compare to how I lettered St. John The Forerunner. In this picture there´s latin and greek letters all mixed up - so don´t copy this...

Hiukan myöhässä - A little late

2012-01-02T17:10:00.001+02:00

Hyvää uutta vuotta kaikille! Happy new year everybody!

Ps. Uuden vuoden lupaukseni on postata käsitöistä hieman viimevuotista enemmän.

I promise to post more about textile craft than last year. :)

Kullanmuruja - Crumbs of gold

2011-12-30T12:41:00.000+02:00

Vuoden viimeinen maalausilta oli Mellunmäen kappelilla juuri ennen joulua. Täällä kertaa rahtasin mukaani kaikki viisi ikonia, sillä oli jo aika laittaa deesis-ryhmälle olifa. Hiukan mietitytti, sillä en saanut millään mieleeni olinko laittanut niihin viimeisen, värien kiinnittymistä varmistavan vesi-emulsiokerroksen vai en. Antti kuitenkin totesi, että ikonien pinnassa ei ollut suuria eroja kiiltävyydessä, joten asialla ei ollut merkitystä. Jumalansynnyttäjän iho oli kuivumisen aikana muuttunut rumaksi ja epätasaiseksi, ja häivytykset valosta varjoon olivat kadonneet. Ehdotin, että yrittäisin sittenkin tehdä sille vielä jotakin, mutta Antti, joka juuri oli suorittanut konservaattorin etiikka -kurssin, sanoi että siihen ei enää kosketa. Ensimmäinen mikä ensimmäinen.

P. Johannes ja olifa -St. John and some olifa

Ensin ikonia lämmitettiin hetki uunissa 100° C:ssä, uuninluukku auki. Sitten kaadoin 2 euron kolikon kokoisen määrän olifaa laudalle. Tuntui kieltämättä hieman omituiselta kaataa öljyä ikonin päälle, mutta värit kirkastuivat hienosti. Kului muutama sekunti, ja Jumalansynnyttäjän iho sileni ja heleni ihan silmissä. Jos olisin osannut odottaa tällaista, olisin tietinkin ottanut "ennen ja jälkeen" kuvia tästä pikku ihmeestä. Sitten kävin muiden töiden lomassa lisäilemässä ja levittämässä olifaa. Toiset värit imivät öljyä aivan valtavasti, toiset tyytyivät vähempään.

Kerkiran ja Evgenian vaatteisiin oli tarkoitus laittaa sädekultausta. Täytyy sanoa, että tämä on taas niitä yksityiskohtia, joista en yleensä pidä ikoneissa. Assist-kulta on yleensä niin rosoreunaista ja rumaa. Minusta sen pitäisi olla kuin siveltimellä vedettyä. Minkäs teet, maestro oli toista mieltä. Oppipoika pitää suun supussa ja tekee parhaansa. Noh, olin kieltämättä myös utelias kokeilemaan, vaikka hirvitti että pilaan ikonit. Lopputulos oli Kerkyran osalta paikoin jotakin melkein siedettävää. Evgenialle ei kulta sopinut ollenkaan. Sitä tuli hihojen lisäksi myös maforin (pään yli kulkevan viittan) etureunaan. Pidin hänen vaatimattomasta asusta enemmän ilman somistelua. Tehty mikä tehty - tämä on nyt ensimmäinen kerta kun olen kertakaikkiaan eri meiltä kuin opettaja.

Liitua, joka estää kullan tarttumisen taustaan - chalk to protect the background.

Valoviivat on maalattu kotikaljauutteella.

The light lines are painted with extract of home-brewed beer.

Kulta on lisätty ranskanleivästä pyöritetyllä pallolla. Kultaviivat ovat liian rosoiset...
The gold is added with a ball of soft bread. The golden lines are too rough...

Tämän tapaiselta assist-kultauksen pitäisi minusta näyttää.

This is closer to what I think assist-gold should look like.

Antti pyyhkii sädekehää valkosipulilla - Antti applies garlic on the outline of the halo.

Sädekehä sinoberilla. Harpin terävän kärjen alla on ikonia suojaamassa "kaapinovistoppari", pieni silikoninen pala joka ei liu´u. Ostin niitä läjän ikeasta ja pesin pois tarrapinnan.

The halo is made with cinnabar. Under the sharp end of the compass is a small round piece of silicone, used between cupboard doors to make them close quietly. I bought mine from ikea and removed the glue.

---

This years last painting lesson was at Mellunmäki chapel just before christmas. This time I took with me all five icons - it was time to give the Deesis -group some olifa. I couldn´t possibly remember wether I had treated them with a last layer of water-emulsion or not. Antti said it wasn´t so important in this case, as there was no great differences is the lustre of the painted surface. The face of the Theotokos had changed a lot during drying, Christ and St. John looked much the same as last spring. The colors were duller and more uneven and the fades from light to shade had dissapeared. I suggested I´d try to do something about it, but Antti, who had recently completed a course of ethics of conservation, said no. My first icon should be my first icon.

First I warmed the icon in the kitchen oven for some minutes, 100° c with the shutter open. After that I poured some olifa on the icon. It did feel strange to pour oli over an icon, but as I spread it out with my hand the colors became clearer and her skin looked much nicer. Within a few seconds the color fades came back. Had I been able to anticipate such a miracle, I would have taken "before and after" pictures! During the evening I kept pouring more oli and spreading it over the icons. Some colors absorbed lots of oil, others needed less.

Antti wanted to have assist gold on the clothes of St. Kerkyra and St. Eugenia. I must say I generally dont like it at all. Most amateur icons with assist gold I´ve seen have rough and uneven lines. I feel the gold should look as if it was painted. So, I was very reluctant to use the technique and possibly ruin the icons. On the other hand, as a apprentice I felt eager to experiment. The result was, as far as St. Kerkyra is concerned, almost tolerable. I dont think the gold suits St. Jevgenia at all. Well, what is done is done.

Vaihdan mallipohjaa - I am modifying the layout

2011-12-20T11:37:00.001+02:00

Toivottavasti ei mene tiedostot sykkyrälle. Pitäkää peukkuja!

Let´s hope there won´t be any technical disasters!

....valmista! Done! :)

Punsselointia - Embossing

2011-12-19T20:34:00.000+02:00

En ole ihan varma pidänkö punsseloinnin jäljestä. Ainakaan tämän kokemuksen jälkeen. Kävi ilmi että juuri nämä Kerkyraan ja Evgeniaan käyttämäni pohjat olivat aivan poikkeuksellisen kovia. Niin kovia että tällaisen keskikokoisen ja -ikäisen naisen käsivoimin ei punsselista meinannut jäädä kunnon jälkeä. Koska punsselissa oli piikki molemmissa päissä, ei siihen voinut nojatakaan.

Jouduin käyttämään paljon voimaa eikä kohdistaminen ei ollut niin tarkkaa kuin olisin halunnut.

I had to press the tool very hard, and it was dificult to place the dots accurately.

Olin päässyt vähän yli sädekehän puolenvälin kun pohja yhtäkkiä antoi periksi. Punsselin piikki rusahti useita millejä pohjusteen sisään. Koska takana oli jo kokonainen työpäivä, tuloksena oli hysteerinen hihityskohtaus, joka ei ottanut loppuakseen. Laudan reunasta törröttävä punsseli oli tässä tilanteesa kertakaikkisen koominen näky. Antti vakuutteli että pohjusteen voi paikata.

Seuraavalla opetuskerralla etsin käsiini pienen vasaran, ja lupasin Antille korvata punsselin, mikäli se vaurioituisi. Kolmella kevyellä napautuksella sain sopivan syvyiset kuoppaset pysymään linjassa. Kerkiran kruunu sai myös punsselikoristeet.

----

I am not sure wether I like embossing on icons. Especially not after this expierience. It turned out that theese particular two boards I have been working on had a exeptionally hard levkas. It was so hard that I had to use all my strength to make the tool leave a decent mark. Beacause the tool had a tip in both ends I could not lean in it either.

I had done just about half of the halo, when the levkas gave in and the tool tip sunk several millimetres in to the board. As I had been painting all day, the result was a bout of hysterical giggeling. The embossing tool jutting from the board was a utterly comical sight. Antti assured it was possible to repair the dammage.

For the next lesson I found a small hammer, and promised Antti a new embossing tool, if it would break. With three small taps I could make a nice mark in the right place. St. Kerkyras crown got some embossing too.

Tekemällä oppii - Learning by doing

2011-12-14T12:15:00.000+02:00

Tuli taas aika pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata Porvooseen Fredrikan lähteelle ikoniviikonloppuun. Pyhän Kerkiran hepeneet tuli huolella käytyä läpi jo edellisessä postauksessa, mutta viikonlopun varsinainen kohokohta oli P. Evgenian vaatteiden vaalennokset. Evgenia on maalattaessa käyttäytynyt hieman kuin tyypillinen keskimmäinen lapsi, ei tuota paljon vaivaa, ja kulkee mukana ja odottaa kiltisti vuoroaan. Johannes Edelläkävijän kanssa oli hieman sama juttu. Neidon mafori oli kuitenkin aikamoinen suhru, valoalueet olivat missä sattuu ja miten sattuu. En ollut niihin tyytyväinen, joten en yllättynyt, kun sain kuulla että nyt pistetään tuo uusiksi.

P. Evgenian vaate, vanha versio, valon käsittely päin mäntyä.
St. Eugenias clothes, old version, the light areas are all wrong.

Onneksi ei sentään tarvinnut raaputtaa pois koko maforia. Uusi valoväri tehtiin ultramariinista, kromihydroksidi vihreästä, mustasta ja valkoisesta. Antti selitti että valo-alueiden pitää olla selkeitä alueita ja muotoja. Äkkiä oli kuin päässä olisi pieni ovi auennut, ja tajusin miten oli maalattava.

Olen opiskellut hieman pedagogiikkaa, ja tiedän että oppiminen tapahtuu usein portaittaisesti ja hyppäyksittäin. Asiat opitaan ensin alitajuisesti, ja kun tietoa ja taitoa on varastossa, se voidaan soveltaa käytäntöön. Silti se mitä seuravaksi tapahtui, tuli täytenä yllätyksenä. Ykkösvalo suhahti pukuun sellaisella vauhdilla, että hädin tuskin tajusin mitä tapahtui. Pensseli vei kättä, eikä päinvastoin, se oli kuin zeniläistä jousiammuntaa. Sain oikein pidätellä itseäni, etten olisi maalannut kakkosvaloa ennen kuin Antti kävi tarkistamassa että kaikki oli kunnossa.

Täällähän syntyy bysanttilaista vaatetusta kovaa vauhtia, Antti totesi, ja jatkoi seuraavan oppilaan luo. Avasin suuni sanoakseni, että tuo ei ole minun maalaamaa, mutta samassa hoksasin, että kyllä se oli. Sitten tunsin, että tuonpuoleisessa joku hymyili.

Ensimmäinen valo on selkeinä alueina ja toinen viivoina ja väritiploina.

First light is in clear areas and shapes, and second light as lines and dots.

I was attending another weekend course in Porvoo. I have already posted about St. Kerkyras jewellery, but the weekends real highlight was highlighting St. Eugenias maforion. Painting St. E. has been like dealing with a typical middle child. She has not caused me too much trouble, and been waiting for her turn like a good girl. Her robe, however, was a mess. Lights and shadows were placed haphazardly all over it. I was not happy with it, so when Antti said we had to redo it, it came as no suprise.

Fortunately I did not have to scrape off the whole thing. A new color for light was made of ultramarine, viridian, black and withe. Antti explained that the light has to be painted in shapes, clearly defined areas. Suddenly it was as if a small door had opened in my mind, and I knew what he meant.

I have studied some pedagogics, and I know learning often happens gradually, first the learning seems to stand still and suddenly leaps forward. Things are taken in subconsciously and when the information sinks in, or the skills mature, the things learned can be put into practice. Still, what followed, took me by suprise. The first layer of light spread over the dress so fast I hardly understood what happened. The brush lead my hand, not the other way around. It was like zen archery. I really had to rein myself in to keep me from painting the second light before Antti had checked the first was ok.

"Here we are having some byzantine clothing!" Antti said, and continued to the next student. I opened my mouth to say something like "That´s not painted by me!" but at the very moment I realized that indeed it was. Then I got a strong feeling there was an otherworldly smile right behind me.

Päivä kuninkaallisena kultaseppänä - A day as a royal jeweller

2011-12-06T22:19:00.000+02:00

Kerkiran vanha huntu ja risti - Kerkyra with old veil and cross.

Pyhä Kerkira on nyt varustettu 300-luvun kunikaalliselle neidolle sopivin hepenein. Bysanttilaiseen hovipukuun kuuluvat nahalle helmin kirjotut koristeet olkapäillä, kaula-aukossa ja hihoissa. Olin kuvitellut helmien maalaamisen olevan tuskaisaa pipertämistä, mutta onneksi olin väärässä. Helmiä varten sekoitin vaalean reftin eli titaanivalkoista ja norsunluunmustaa. Väri sai olla sen verran paksua, että oli kunnolla peittävää, mutta kuitenkin juoksevaa. Kukin helmi tehtiin niin, että siveltimen toinen pää kastettiin väriin ja kosketettiin kevyesti maalausta. Plopp! Puvussa oli kaunis helmi. Helppoa ja kivaa.

Antti oli varoitellut Kerkiran hunnusta jo aiemmin, se ei ollut hyvä, ja jotain piti tehdä. Se ei kertakaikkiaan ollut ikonimainen. Kävi ilmi, että "jotain" tarkoitti tässä tapauksessa hellää skalpellirapsutusta. Aluksi ei napannut ollenkaan ryhtyä niin radikaaliin leikkaukseen, ja kitisin että enkö voisi yrittää jotakin muuta. Kun sitten rapsutellessani huomasin, miten värin alta paljastui lähes neitseellinen pohjuste, tuntui ihan mukavalta aloittaa huntu kokonaan alusta.

Uuden hunnun alusväri - underpainting for the new veil.

Tilalle maalasin ensin alusväriksi ultramariinin, kromihydroksidivihreän ja titaanivalkoisen sekoitusta. Sitten lisäsin väriin valkoista ja vaalensin huntua edelleen, lisäsin valkoista ja vaalentelin menemään. Antti tuumi että hyvältä näyttää, mutta itse on ollut tyytyväinen, väri oli ihan liian epätasainen ja varjot miten sattuu. Lopulta loppui maalausaika siltä erää, ja ikoni pääsi kaappiin odottamaan seuraavaa tilaisuutta. Kun pari päivää myöhemmin otin sen esiin, väri oli kuivuessaan tasoittunut ja rauhoittunut ihan kelvollisen näköiseksi! Taitaa olla tuon titaanivalkoisen ominaisuus? Hunnun punainen raita tehtiin ohuella, suorastaan laihalla, värillä (sinooperi ja vähän englanninpunaista) ja hunnun muotoja mukaillen. Hunnun varjokohdat kuultavat hienosti punaisen läpi ja tekevät varjovärin myös punaisen raidan kohdalle.

Ristissä on poltetun sienan ja poltetun umbran sekoitusta sekä sinooperi valo.

The cross is painted with burnt umber and burnt sienna, the light is cinnabar.

Kruunun hahmottelin ensin pehmeällä lyijykynällä suoraan kullalle, jonka jälkeen viivat maalattiin kertaalleen häränsapella. Tämä sai värin tarttumaan kultaan, kunhan vain kieli keskellä suuta osutti värillisen viivan tarkalleen melko näkymättömän sappiviivan päälle. Ääriviivojen värisekoituksessa on tumma englanninpunainen ja sinooperi. Jalokivissä on ultramariinia ja sinooperia. Lopuksi pyöräytin helmiin valot puhtaalla valkoisella.

-------

I have now supplied St Kerkyra with all the finery a royal maiden of 300 AD could wish for. To the Byzantine court dress belongs gold, pearl and jewel stiched leather decorations on the sleeves and around the neckline. I had imagined it would be a vexatious task to paint all the pearls, but fortunately it was very simple. I made a "reft" of titanium withe and ivory black, and dipped the other end of the brush in the color and touched the surface - and a nice little pearl appeared on the dress. Nice and easy!

Antti has warned me about Kerkyras veil, it was not good, something had to be done. It was definitely not looking byzantine. It turned out that "something" meant gently scraping it all off with a scalpel... At first I felt reluctant to do something so radical, but when the original ground appeared nice and white, I was quite happy to start the veil again from zero.

I made a new underpainting of titanium white, ultramarine and viridian green. Then I added more white and started to add light on the veil. Still more white and more light. Antti said it was looking good, but I did not think the same. The color was uneven and I was not happy with it. Finally, I run out of time and had to put away my equipment. A few days later I had a look at the icon, and it was fine! The color was even and the veil looked ok. The color had changed so much when it dried. I wonder if this is the titanium white´s special feature? The red stripes of the veil are painted with very thin red color - cinnabar and english red. The stripes follow the shapes of the veil, and the shadow areas are nicely visible through the red.

The crown is first skeched with pencil and then painted again with ox gall. Now it was possible to paint on the gold, but only where there was gall. It was a bit tricky to place the lines exactly on the almost invisible gall lines. The colors for the crown are cinnabar and english red for the outlines, cinnabar and ultramarine for the jewels. I also painted light reflections on all the pearls with pure white.

Uutta alulle - Starting new works

2011-11-12T21:42:00.001+02:00

Halusin saattaa uuden työn alulle jo ennen kuin neitsytmarttyyrit Jevgenia ja Kerkyra valmistuvat. Viime keväällä piirtelin Maria Egyptiläisiä, kokokuvana ja leijonan kera, mutta jotenkin nyt ei ollut sellaisen aika. Tulin siihen tulokseen, että haluan tehdä vielä pari saman kokoista työtä kuin edelliset, jotta suurehkojen kasvojen vaalennustekniikka on ihan selvä.

Vanhassa Ikonimaalari-lehdessä oli artikkeli Karjalan vanhauskoisista, ja kuvituksena mm. ihana Arkkielnkeli Gabriel Megrin luostarista Ilomantsista. Pidän ikonin raikkaan turkoosista taustasta, vaaleanpunaisesta viitasta ja Gabrielin vähän houkahtaneesta ilmeestä. Hänellä on liikuttavan poikamaisen kapeat hartiat ja viittaa kiinnittää korea solki.

Ikonia on konservoitu melko tökerösti päälle maalaten, joten esimerkiksi vasemman posken linjaus ja muutama hiuskiehkura jäävät arvausten varaan. Jostain syystä puuttuu myös enkelille kuuluva hiusnauha, joten joudun kehittelemään senkin itse. Antti ehdotti että teen samalla vaivalla Mikaelin kääntämällä kuvan peilikuvaksi. Näin ollen jokainen pensselinveto tulee tehtyä kahteen eri suuntan. Tästä taitaa sukeutua kunnon aivojumppaa!

Ensimmäinen luonnos näyttää Kate Winsletiltä.
The first sketch looks like Kate Winslet.

I wanted to have a new work started before St. Kerkyra and Evgenia would be ready. Last spring I was drawing some sketches of St Mary of Egypt, standing and with her lion friend, but somehow it did not feel right. I think I must do a few more potrait size icons, to feel sure of the techique.

An old copy of Ikonimaalari had an article about the old belivers in Carelia with a lovely picture of Archangel Gabriel from the monastey of Megri, Ilomantsi, Finland. I like the fresh turquoise background, Gabriels pink robe and slightly mad expression. His shoulders are touchingly narrow like a young boys´ and the robe is held together with a pretty brooch.

Someone has been conservating the icon rather clumsily, I will have to guess how the line of the left cheek goes and invent a few curls on the left shoulder. The ribbon that belongs to the meticulous hairdo is missing, so I´ll have to add it to my drawing. Antti sugested I might as well do a Archangel Michael too, once I start. This means I will do all the painting as two mirror images! This will be great fun...

Pari uutta värikerrosta - A few new layers of color

2011-10-28T23:02:00.000+03:00

Seuraavassa kuvasarja kasvojen vaalennuskerroksista. Harmi kyllä kuvat on kuvattu milloin missäkin valossa, joten sarja ei ole yhtenäinen. Jotakin työn etenemisetä siitä kuitenkin selviää. Seuraavan ikonin kohdalla lupaan järjestää "vakioidun" kuvauspaikan.

The following pictures show the layers that add light to the face. Unfortunately the pictures are all taken in different lighting conditions, so the colors are not consistent. For my next project I promise to use a fixed place for photographing...

Jevgenian kasvoissa on pelkkä sankir - okraa ja norsunluunmustaa.

Evgenia´s face with sankir - yellow ochre and ivory black.

"Appelsiiniväri", okraa ja sinoperia, tekee kasvot jotenkin Modigliani -henkiseksi.

"Orange", yellow ochre and cinnabar makes the face look like a Modigliani portrait.

Ensimmäinen valokerros, appelsiiniväriin on lisätty titaanivalkoista.

First layer of light, orange-color with titanium withe.

Valokerrosten väillin tulee okra lasuuri. Valoväriin on lisätty edelleen valkoista.

There is a glaze of yellow ochre between the light layers. More withe has been added in the light color.

Lämpöväri, sinoperi lasuuri, poskissa, otsassa, alahuulessa ja oikealla ohimolla.

Warmth, a glaze of cinnabar on the cheeks, lower lip and right temple.

Ei enää kovin kesken - ehkä.
Not much left to do to the face - maybe.

Kerkira ja appelsiinväri. Kerkyra with orange layer.

1. valokerros. 1st layer of light.

Useita valokerroksia, välissään okra lasuuri, lämpöväri. Ja isommat korvannipukat.

Several layers of light with glaze of yellow ochre between, warmth. And bigger ear lobes.

Olen tyytyväinen hänen huuliinsa.
I am quite happy with her lips.

Glaukoniittia! Glaukonite!

2011-10-22T22:02:00.000+03:00

Neitsytmarttyyrit saivat väriä kehyksiin. Sekoitukseen tuli glaukoniittia, okraa, valkoista ja hieman ultramariinia. Hiersin väriseosta ja Antti ripotteli värejä kivelle tv-kokin elkein: tuosta vähän ja vielä ripaus tuota. Lopullinen väriseos oli miellyttävän harmaa vihreä, joka tosin kuivana väripintana oli harmillisen karhea.

"Hiertää glaukoniittia" on fraasi, jonka olen tässä vuoden aikana kuullut kerran jos toisenkin. Nyt pääsin kokeilemaan sitä. Se onkin ihan eri juttu kuin sen keltaokran kanssa sottaaminen. Okra leviää leviämistäään pitkin alustaa ja suurin osa työstä on värin kaapimista uudelleen kasaan. Glaukoniittijauhe käyttäytyy toisin - se kulkeutuu hierrettäessä kivilatan keskelle, mistä sitä on helppo taas hiertimellä levittää. Kuinka tavattoman miellyttävää! Siihen verrattuna on pikkuseikka, että glaukoniitti vaatii todella pitkää hiertämistä ennenkuin hiekkainen rahina muuttuu hennoksi suhinaksi. Yllä olevien linkkien kuvat mineraaleista paljastivat kenties ilmiön syyn: glaukoniittirae on pieni piikkinen pallo, okra taas näyttää luonnon pesusieneltä.

The virginmartyrs got color on their frames. The mixture was made of glauconite, yellow ochre, titanium withe and some ultramarine. I ground the mix and Antti sprinkled pigments over the grindstone as if he was a chef at a tv show: some more of this and a pinch of that. The final colour was a pleasant greyish green, but when it dried the surface felt very sandy.

"To grind glauconite" is a phrase I have heard several times over the last year, and now I had the chance to try it. It is something totally different from messing with yellow ochre, an other mineral that has to be ground before painting with! Ochre spreads wildly ower the stone slab, and most of the work is scraping it together with a palette knife in order to keep it on the slab in the first place. The glauconite powder behaves differently: it gathers nicely in the middle of the stone and it is easy to spred it out again with the glass muller. How very pleasant! Compared to this it is a minor point that glauconite has to be ground for quite a wihle before the sandy rasping sound changes to a quiet rustle. I guess the reason for this can maybe be seen, if you look at the links to the minerals above. A granule of glauconite is like a thorny little ball, whereas ochre looks like a sponge.

Kerkyra ja Evgenia

2011-09-28T23:42:00.001+03:00

Olen maalannut neitsytmarttyyreja Kerkyraa ja Evgeniaa jo jonkun aikaa. Keväällä työ eteni niin että heillä oli jo vaatteissa väriä, sankirit kasvoilla ja Kerkyran huntu oli saanut tummansinisen alusvärin. Kesällä oli harmillisen pitkä tauko, kun kesäkurssi, jolle aioin ei toteutunutkaan. Nyt olen kuitenkin niin pitkällä, että sain maalata heille kasvonpiirteet sankirin päälle. Se on jotenkin herkkä hetki, kun kohtaa kuvattavan "silmätysten".

Kultauksen hyvä puoli on että yli suditun värin voi helposti pyyhkiä pois.
The nice thing with gold is that it´s easy to remove the paint that goes ower the line.

Kerkyra on joskus aristokraattisen tyyni ja hieman leipääntyneen näköinen, mutta vain hetkittäin. Toisinaan hänen katseessaan on jotakin samaa kuin kummityttärelläni Kriskalla. Toivon että sitä säilyy läpi työvaiheiden valmiiseen ikoniin.

Kerkira tänään. Kerkyra today.

Kerkiran pinkki viitta on liian rajun värinen, mutta täytynee löytää reunojen värin ennen kuin lähden muuttamaan sitä. Valkoinen huntu tulee vielä valkoisemmaksi ja ristille pitää tehdä jotakin, en ole varma mitä. Aluspukuun tulee koristelua, reunanauhoja ja helmiä - onhan kyseessä kuninkaan tytär. Outo juttu, molemmilla neidoilla on oikea poski pulleampi kuin vasen. Evgenialla häiritsevässä määrin, tulee mieleen että hänellä särkee poskihammasta. Taitaa tulla korjaushommia, tai sitten virhe katoaa kun kasvoihin tulee valoväriä.

Pidän Evgeniasta päivä päivältä enemmän. Aluksi Kerkiraa oli hauskempi piirtää helmineen ja hepeneineen. Evgenia tuntui vieraalta, melko valtavirta-marttyyriltä. Kun eilen sain kasvonpiirteet kohdalleen, minua katsoi tyyni ja lempeä nuori nainen, ja sympatiani syveni. Tänään löysin uuden hänestä kertovan artikkelin. Vaikka transgender-nimitys 200-luvun pyhälle voi olla anakronistinen uustulkinta, se antaa oman lisänsä. Ainakin hän oli nainen joka tiesi mitä tahtoi. Tieto siitä että Eugenia olisi hoitanut igumenin tehtäviä on myös minulle uutta.

PS. Käytän tietoisesti ristiin eri kirjoitusasuja (Kerkira - Kerkyra, Eugenia - Evgenia - Jevgenia), jotta mm. hakukoneella olisi helpompi löytää tänne.

I have been painting saint Kerkyra and saint Eugenia for quite a while now. Last spring I got color on the clothes, sankir on the faces and a blue undercolor for Kerkiras veil. During summer I had a long, much too long brake in painting as the summercourse I wanted to take, did not happen. Now I painted the countenance on their faces. I is a delicate moment, when one gets to meet a saint face to face.

Kerkyra sometimes looks very aristrocratic, serene and just a little fed up - but not always. Sometimes she reminds of my goddaughter Kriska, who will get the icon. I hope something of her will remain in the icon through the work.

Kerkyras pink robe is soo bright. I guess I have to find the color for the frame before I change it. The white veil should become still whiter and something, I do not know what, has to be done to the cross. Her undergarment will have decorations, ribbons and pearls - she is after all a kings daughter. Strangely enough, both girls have the right cheek much rounder than the left. Eugenia looks like she had toothache. I got to fix that too, unless it dissappears when I start adding light to the faces.

I like Evgenia more and more every day. First I liked Kerkyra better, it was fun to draw her pearls and finery. Evgenia felt more like a stranger to me, a mainstream saint. When I yesterday painted her features, and a calm and pleasing face suddenly looked back at me, my sympathies grew. Today I found a new article about her. Although calling her a transgender saint might be a anacronism and too modern a reading, it does give her character more depth. At least she was a woman who knew what she wanted. It was also new to me that she served as a igumen.

PS. I purposely spell the names in several ways (Kerkira - Kerkyra, Evgenia - Eugenia - Jevgenia) in order to give the search engines a better chance to find here.

Ikonilaudan valmistus II eli orgaanisen kemian salat

2011-09-09T16:26:00.001+03:00

Luulin että hankalimmat työvaiheet olisivat ohi, kun laudat oli saatu nikkaroitua kasaan ja kiilat paikalleen. Ei enää lipsuvia liimapuristimia, poukkuroivia jyrsimiä tai raapivia höyliä - mutta ei se ihan niin mennyt.

Ikonilaudat pohjustetaan jänisliiman ja liitujauheen seoksella. Sitä kokkailessa tulee tutuiksi monenlaiset alkemian alkeet. Jänisliima haisee raadolle. Kädet haisee raadolle. Tiskipöytä haisee raadolle. Ikonilaudat haisee raadolle. Tästä touhusta on pyhyys kaukana...

Koska Joonas oli pohjustanut ennenkin, työ oli tarkoitus ainakin panna alulle kimpassa. Minun osakseni tuli hankkia jänisliimaa ja liuottaa se käyttökuntoon. Pienellä surffauksella löytyi Töölöstä Plektra trading, puutyökalukauppa, jonka valikoimista löytyi kohtuuhintainen liimapaketti. Paketin ohjeen mukaan laitoin sunnuntai-iltana likoon 2 osaa liimaa ja 1 osan vettä.

Seuraavana aamuna lämmitin seosta vesihauteessa, ja pohdin että onpa melkoisen tiukkaa tavaraa. Joonas saapui paikalle ja totesi että hänen muistiinpanoissaan lukee 65 grammaa liimaa litraan vettä. Otin laskimen avuksi ja tulin siihen tulokseen että olisi syytä lisätä seokseen noin 5 litraa vettä!

Keittiömatemaattisten harjoitusten jälkeen hankkiuduimme alas työhuoneelle ja teimme lautojen alusliimauksen. Laudat käsitellään kertaalleen jänisliimalla ennen pohjakankaan liimausta, jotta puu ei imaise liikaa liimaa kankaasta niin että kangas ei tarttuisi lautaan. Kangas oli kierrätyskeskuksesta ostettu vanha puolipellavainen lakana, jossa oli toimikassidos. Moneen kertaan pesty kangas on parempi, sillä se ei kutistu. Toimikas taas on hyvä koska kangas on paksumpi kuin palttinasidoksinen kangas. Kangas leikattiin sopiviksi paloiksi ja pantiin liimaan likoon yöksi.

Vastaliimattuja lautoja. Joonaksen valtavat laudat vasemmassa yläkulmassa ovat kierrätystavaraa, niistä on kertaalleen hiottu epäonninen pohjustus pois.

Glued boards. Joonas´ huge boards in the upper righthand corner are recycled - some unlucky priming has been sanded off.

Kun laudat olivat kuivia, oli puukon vuoro. Laudan koko pinta pitää rikkoa veistämällä siihen syviä naarmuja ristiin rastiin. Enpä olisi niin kovin huolellisesti niitä pajalla höyläillyt, jos olisin tämänkin tiennyt! Kun pinta oli veistelty, liimaiset kankaat levitettiin laudoille ja silitettiin suoriksi. Kädellä pyyhittiin ensin ylös, alas ja sivulle, sitten vielä keskeltä kohti kulmia. Lopuksi laudat jätettin kuivumaan niin, että kankaat eivät päässeet tarttumaan lautojen laitoihin.

Lautoja kankaineen - Boards with canvas.

Samana iltana valmistimme pohjustemassan liitujauheesta ja liimasta. Liitujauhetta lisätään hiljalleen siivilän läpi ravistellen kunnes liiman päällä on pieni keko. Seos saa vetäytyä tunnin, jonka jälkeen kädellä hieroen rikotaan pieninkin liitukokkare. Siinä saa käpistellä pohjustelöllöä hyvän tovin. Pohjusteen annetaan vielä tekeytyä yön jääkaapissa ennen käyttöä.

Joonas leikkaa kangasta auki kavkasin kulmassa. Joonas is opening up the canvas in the corner of the kavkas.

Kankaat olivat kuivuneet hienosti kiinni lautoihin, ja saatoimme ryhtyä pohjustamaan. Liitu-liima-löllöä hierrettiin kankaaseen ja laudan ylä- ja alapäätyihin. Päätyjen pohjustaminen vähentää laudan vääntymistä, sillä massa tukkii poikkisyyhyn leikatun pinnan, niin että puu ei niin helposti ime kosteutta ilmasta. Ikoni on läpikotaisin luonnonmateriaalia, ja reagoi siksi ilmankosteuden vaihteluihin. Uudenaikaiset keskuslämmitteiset asunnot, joissa on kuiva ilma, ovat talvella kova paikka ikonille.

Ensimmäisen kerroksen jälkeen reunojen yli repsottavat kankaat leikattiin pois. Hankalinta oli pitää reunat siisteinä. Kun levitti massaa ikonin pintaan, laudan syrjälle jäi kökköjä ja kun siisti syrjää, kököt siirtyivät kuvapinnalle. Lautojen taakse en ole edes uskaltanut kurkistaa.

Ensimmäiset pohjustekerrokset kuivuivat melko nopeasti. Tuore pohjuste on hieman harmahtavaa, mutta kuivuessaan lauta muutuu valkoiseksi, siitä voi päätellä että voi laittaa seuraavan kerroksen. Saimme illassa tehtyä noin viisi kerrosta, ja kuivuminen tuntui hidastuvan sitä mukaa kun liitukerros paksuuntui. Yksi lauta alkoi vääntyä jo ensimmäisestä pohjustuskerroksesta. Se oli pieni kiilaton lauta, puulaji taisi olla koivua.

Ei ole kiiloja tässä laudassa,
mutta ainakin on liimattu sydänpuu oikein!
No wedges on in this board,
but at least the grain is right!

Sitten kävi niin kuin minulle yleensä käy. Pariin päivään en ehtinyt pohjustamaan. Kun lopulta pääsin työhön pohjuste oli jääkaapissa hyhmääntynyt aikamoiseksi hyytelöksi. Laitoin kulhon vesihauteeseen ja pääsin pohjustamaan. Seuraavana iltana sama juttu. Kun sitä seuraavana aamuna menin jatkamaan, huomasin että laudat olivat ihan rosoisia ja pinnassa näkyi pieniä reikiä. Kun tarkastelin pohjustetta, huomasin että se kupli. Antin auttava puhelin neuvoi tekemään välihionnan ja uutta pohjustetta. Jännitysnäytelmä jatkuu seuraavassa postauksessa.

Sizing iconboards is a stinky business. Rabbit-skin glue is used both for priming the board and for preparing the sizing by mixing it with chalk. The glue stinks, one´s hands stink, the kichen sink stinks, the icon boards stink... The whole procedure is far from holy.

First the board is glued once and left to dry. The canvas is cut in size and soaked in glue for ower the night. The canvas should be old, to make sure it will not shrink. I found a secondhand linen sheet in twill weave wich was very good. Twill is better than plain weave beacause it´s thicker and can take up more glue.

Next day the surface of the board is broken by cutting it criss-cross with a knife. This will help the canvas to stick to the board. Then the gluey canvas is spread over the board by storking it by hand from the middle towards the edges. Care should be taken that the canvas does not stick to the sides of the boards. The boards are left to dry till the next day.

The sizing is applied by hand and made even with a spatula. The most difficult thing was to keep the edges clean from lumps of sizing. I was forced to do the work ower a few days, and keep the glue-chalk mixture in the fridge while I was not working. In the fridge the glue is like jelly - actually it is jelly, gelatin is the same stuff, just more raffinated. In order to be able to work with it I had to warm the mix in a kettle with warm water. I got as far as 8 layers of priming, when I noticed there was bubbles in the surface of the boards. Obviously the glue had rot. It´s all about organic chemistry, I guess. My teacher told me to grind off the bubbles with fine sanding paper and make new sizing.

Kangas rikotaan kuplan kohdalta. Kuva ennen pohjusteen levitystä.
Cutting up the canvas beacause of a bubble. picture taken before sizing.

Ikonilaudan valmistus I

2011-08-26T12:43:00.006+03:00

Solmublogi oli pitkällä lomalla! Tässä on kesän aikana pakerettu yhtä ja toista, vaikka mitään ei ole julkaistu. Tällä kertaa postauksen aihe on melko tietopuolinen, eikä ainakaan kovin esteettinen. Alkukesän kävin ahkeraan Suomenojan nikkariverstaalla. Tein ikonilautoja ja saattelin vuoden tauolla seisseen rahin maalattavaan kuntoon.

Liimapuulevyn valmistus oli siis kesäkuun teema. Ikonilauta on itse asiassa mainio harjoitustyö aloittelevalle nikkarille. Yleensä puutyön noviisi saa tehdä leikkuulautoja, mutta ikonilauta ei yksinkertaisimmillaan juurikaan niistä eroa. Ainoa ero on että siinä käännetään sydänpuu pintaan, kun leikkuulaudassa vuorotellaan syysuuntaa. Tämä siksi, että puulevy käyristyy aina sydänpuuhun päin ja ikonin halutaan käyristyvän kuperaksi - ei aaltoilevaksi tai koveraksi.

Ikonilauta - icon board

Leikkuulauta - chopping board

Puutavaran menekin arvioiminen tuntui melkoiselta arpapeliltä. Minulla oli noin 140 cm pitkä, 25 cm leveä ja 5 cm paksu raakalankku tervaleppää. Päätin siis tehdä niin isot laudat kuin vaan saan, ja lopputulos oli kaksi suunnilleen 30 x 40cm lautaa. Yksi pätkä jäi yli, sillä lankun toisessa päässä oli halkeama - säästin palan koska siitä saa vielä jotakin tehtyä. Sirkelin, oiko- ja tasohöylän käyttö tuli ohjaajien avustuksella kerrattua, ja lopulta oli kasa kutakuin yhtä paksuja ja yhtä pitkiä palikoita yhteen liimattavaksi. Puupajan jätelaatikosta pelastin vielä hyvät palat tervaleppää ja koivua, ja niistä kokoilin muutaman pienemmän laudan.

Tervaleppää - Black alder

Isompien lautojen taakse tarvitaan tammiset kiilat estämään lautaa käyristymästä liikaa. Tammea siksi, että on tervaleppää kovempi puulaji. Kiilojen valmistukseen tarvitaan laite nimeltä käsiyläjyrsin. Se on hieman kuin porakone, joka tekee tietyn muotoisen ja levyisen uran. Puuseppäkaverini Joonas avusti tässä työvaiheessa. Ensin jyrsitään lautojen takapintaan urat, ja sitten valmistetaan niihin sopivat kiilat. Tämä on taas niitä töitä joihin pätee sanonta helpommin sanottu kuin... Koska jyrsinterä on huomattavasti kapeampi kuin tarvittava ura, joutuu käyttämään sopivaa vastetta, ohjaavia levyjä joita pitkin jyrsitään muutamaan kertaan edestakaisisn. Vasteet ja ikonilauta kiinnitetään pöytään ruuvvipuristimilla. Tärisevän jyrsimen pitäminen ruodussa vaati melkoista voimankäyttöä ja koko ajan oli pieni huoli päällä, että kone nappasee jostakin liikaa, ja koko lauta menee pilalle.

Tämän näköinen on käsiyläjyrsin.

I think this is called a miller?

Tammikiilat tehtiin samalla koneella ja samalla terällä, jotta saadaan yhteensopivat muodot. Kone kiinnitettiin jyrsinpöytään ylösalaisin ja tammipalikkaa kuljetettiin vastetta pitkin, terä muotoili palikan sivua. Tämä oli jo huomattavasti miellyttävämpi vaihe, joskin kiilan leveyden säätäminen oli taas pikkaisen hyvän mielikuvituksen varassa. Mitta-asetikojen tarkkuus ja vasteen ruuvaaminen haluttuun kohtaan ei ollut niin täsmällistä ja helppoa kuin olisi suonut. Kukahan noita puuntyöstökoneita oikein suunnittelee? Minusta mikä tahansa ompelukone, saumuri tai kangaspuut ovat huomattavasti käyttäjä-ystävällisemmin ja nokkelammin valmistettuja! Joo, mä tiedän, olen pahasti allerginen huonolle muotoilulle...

Ainakin näin alkuun tuli lautoihin pientä tekovikaa: toiseen jyrsin innoissani vahingossa kolme kiilauraa, kun kiinnitin vasteen seuraamaan väärää apuviivaa, mikä tietysti oli ihan oman sähläyksen tulos. Toiseen lautaan kiilojen urat tulivat himpun verran väljiksi, niin että kiilat eivät meinaa pysyä paikallaan, tämä on mielestäni sen epätäsmällisen koneen vikaa. Joonas vakuutteli että nämä pikkuviat eivät oikeastaan haittaa menoa. Kolme kiilaa tukee vielä paremmin kuin kaksi ja tippa liimaa kiinnittää väljät kiilat riittävän hyvin.

Usein ikoneihin jyrsitään vielä etupuolelle kuva-alan kokoinen syvennys, kavkas eli arkki. Kavkas on etenkin venäläisen ikonitaiteen juttu. Sen symbolikka on että ikonin kyydissä purjehditaan pelastukseen. Päätin jättää sen tällä kertaa suosiolla väliin, kiilojen jyrsimisessä oli minusta seikkailua kerrakseen. Joka tapauksessa opin paljon hyödyllistä lautoja tehdessäni ja se oli kaikin puolin mukavaa puuhaa, joten teen varmaan jatkossakin omat lautani.

Seuraava postaus kertoo ikonilautojen valkaisusta eli maalauspinnan valmistuksesta.

Solmublogi has been on a long holiday! I have been working on many things, but have not got around to do any posting. I had started to do some woodwork on a short course last year. Espoo city has a nice carpenters workshop wich is open for everybody, with all the tools and an intructor. In june I have had the chance to learn to make my icon boards.

Making wooden boards for icons is a exellent exercise for a beginner carpenter. A basic iconboard is similar to a chopping board. The only difference is the direction of the grain. See the illustration in the beginning of the finnish text. A board glued of many pieces always bends towards the heart of the three. You want a icon board to be convex, not concave or wavy.

Estimating how much timber I need was not easy, so I got myself a plank of black alder, about 140 cm long, 25 cm wide and 5 cm thick - and decided to try to make as big boards as I possibly could. The result was two boards of approximately 30cm x 40cm. Some wood was left over, but I can use it for something else.

I got a lot of usefull practise in how to use a circular saw and the two big planemachines, and I must say I really enjoyed it a lot! After all the sawing and planing I finally had a pile of pieces of wood aproximately the all same size. I also saved some fine bits of birch and alder form the workshops wastebin, and after lots of puzzling and glueing I ended up with the two bigger boards and 4 smaller!

For the bigger boards I needed wedges of oak to prevent them from curve too much. My carpenter friend Joonas, who has been making lots of iconboards, gave me the technical help I needed. Milling the groove for the wedges was quite a tricky job. The miller - I´m not sure if I use the right word now - the machine I used was not wery accurate. I wonder who is really designing theese carpenters tools? Any sewingmachine, serger or loom I used has been much more sophisticated! I am allergic to lousy design!

The final boards are far from perfect, two of the wedges ended up slightly too narrow, and the other board got three wedges instead of two, beacause I milled along a wrong line. I also decided not to try to make a kavkas, the bay in the front surface of the board, this time. I was a bit worried I might ruin the whole board. Nevertheless, I learned a lot and had great fun making the boards, I might continue making my own boards in the future.

Next posting will be about priming the icon boards for painting.

Kysyn meilipidettänne - I ask for your opinnion

2011-06-07T18:28:00.000+03:00

Hyvät lukijat, koptilainen enkelini on sädekehää vaille valmis. Yhtäkkiä iski jonkinlainen rimakammo, en pysty päättämään minkä tyyppisiä pistoja käyttäisin tai millä värillä tai väreillä jatkaisin. Rakkaat lukijat, tässä alla on kuva enkelistä, langoista ja lähikuva langoista, josta käy ilmi värinumerot. Kertokaa ihmeessä mielipiteenne! (Kuvat saa suuremmiksi klikamalla.)

Dear readers, my embroidery of the coptic angel is ready but the for the halo. Suddenly I got worried I might spoil the whole thing. I can´t decide what stiches or what color or colors to use. Here above you see the angel and the yarns I have. The closeup shows the colornumbers. Please, tell me what you think! (Click for bigger pictures.)

Kultaa kynnen alla

2011-05-23T12:39:00.000+03:00

Neitsytmarttyyrit Evgenia (tai Eugenia tai Jevgenia) ja Kerkyra saivat kaksi kerrosta lehtikultaa ylleen. Käytimme kolmen tunnin mixtionia, jotta kullan laskun ehtisi tehdä kurssin tuntien puitteissa. Mixtionia kaadettiin ikonilaudalle teelusikallisen verran ja se levitettiin pehmeään puuvillakankaaseen käärityllä pumpulipallolla.

Seuraavaksi piti ottaa puhdas kangastollo ja aluksi kastaa sitä hiukan kuvan keskellä olevaan (suojakalvon päällä lilluvaan) mixtioniin, jotta se ei imaisisi itseensä liikaa ainetta kullattavasta alueesta. Tällä tupolla sitten pyyhittiin pois ylimääräinen mixtion. Periaateessa kultauksesta tulee sitä kiiltävämpi, mitä ohuempi mixtionkerros on, mutta samalla on varottava ettei sitä poista liikaa. Seurasi tuskastuttava kolmen tunnin odotus, jonka käytin Maria Egyptiläisen piirtämiseen.

Kuvan vasemmassa laidassa näkyy arkissa kiinni olevaa kultaa.

Siirtokulta on hiukkasen kiinni sitä tukevassa silkkipaperiarkissa. Kun arkin laskee kulta edellä mixtoinin päälle ja hieroo varovasti, kulta irtoaa paperista ja tarttuu mixtioniin. Ainakin teoriassa. Käytännössä kultaan saattaa tulla ryppyjä ja vekkejä, lerpattavia reunoja ja vaikka mitä häslinkiä. Lopuksi kullattua pintaa pyöriteltiin suurella puuterisiveltimen näköisellä oravankarvapensselillä. Tämä käsittely siistikin pintaa kummasti ja siloitti pois pienemmät kämmät kokonaan. Kullanmuruja lenteli työn tuoksinassa sinne tänne, farkut kimalteli ja glitteriä oli kynnenalusissakin.

Olin kuvitellut että 40:llä arkilla kultaa vaikka mitä, mutta niin kävi, että se riitti juuri ja juuri kahteen 24x30 lautaan, joista kullattiin vain pyhien sädekehä ja tausta - reunat jätettiin kultaamatta. Koska kultapinnasta ei tullut yhdellä kerralla tasainen, tarvittiin yksi kerros sellakkaa väliin, lisää mixtionia, uusi odotus ja toinen kerros kultaa.

En ole ihan varma pidänkö kullan pinnasta ollenkaan. Se on jotenkin kylmä ja tekninen, siihen liittyy jollain tapaa jotain epäpuhdasta, ahneutta, epänöyrää painolastia... Jokin siinä on minulle niin luotaantyöntävää, että vitkuttelin jopa lehtikullan ostamista tätä työtä varten viimeiseen asti. Kullan ekologinen jalanjälki on hirvittävä, eikä se takuulla ole mitään reilun kaupan tavaraa.

Eikö juuri ikoni pitäisi valmistaa mahdollisimman eettisesti? Eihän voi rukoilla ikonin edessä, jonka materiaalit ovat aiheuttaneet onnettomuutta toiselle ihmiselle, tai vahingoittaneet luontoa? Antti on kehoittanut mietä käyttämään luomu-munia temperan emulsioon. Ensinnäkin siksi, että niiden keltuainen on rasvaisempi, mutta myös siksi että olemme vastuussa teoistamme. Jätän nämä ajatukset hautumaan päähäni, ja teen nämä ikonit valmiiksi. Seuraavien kohdalla voin valita toisin. Voi olla, että haluan tutkia ja selvittää mistä eri pigmentit ovat peräisin ja kuinka ne tuotetaan.

Pyhä Kerkyra kurkistelee kullan takaa.

Kasvoilla oleva kulta on tarttunut suojamuoviin.

The virginmartyrs Holy Kerkyra and Holy Evgenia (also Eugenia or Jevgenia) got two layers of leaf gold. First I treated the icon boards with mixtion and let them dry for about 3 hours. The type of gold we used is called transfer gold, wich means it is stuck to a thin piece of paper. The paper is laid on top of the mixtion, gold side down, and rubbed gently. The gold sticks to the mixtion. It was quite difficult to do it and avoid cracks in the gold, wrinkles, scratches and sloppy edges.

At first I tought 40 leaves will be enough to gild many icons, but it was barely enough for two boards of 24 x 30 cm. Because one layer of gold was not enough ti give a even surface, I had to add a layer of shellac, more mixtion, wait for it to dry and do another layer of gold. Finally the gilded surface was gently rubbed with something that resembled a makeup brush. This treatment made the surface a lot neater, some of the small mistakes wanished. The brushing made little goldcrumbs fly and stick everywhere, I had glitter on my jeans and under my fingernails.

I am not sure wether I like the gilded surface or not. It is somehow very cold and technical, mechanic. I associate it with something impure, greed, not humble at all. I realized there is something I find so disagreable about gold, I was postponig buying the glodleaf for this exercise altogether. The ecological footprint of gold is enormous, and it is definetly not "fair trade" stuff.

Shouldn´t an icon, if anything, be made of materials produced as ethically as possible? How can anyone pray in front of something wich has caused misery to ohters or harmed nature? Antti has told us to use ecologically produced eggs for the tempera emulsion. First of all because the yolk is fatter, but also because we are responsible for what we consume. I leave theese toughts to brew, and complete Kerkyra and Evgenia. For my next icons I can choose other solutions. I might even find out about different pigments, where and how they are produced.

Peeling of the masking film.

The x on Kerkyras forehead is for centering the halo.

Päsiäisen tuoksu...

2011-04-26T12:13:00.000+03:00

Pääsiäisestä on taas selvitty kunnialla. Se on nimittäin ortodoksille melkoinen urakka, joka alkaa laskiaisena, Sovintosunnuntain ehtoopalveluksesta, ja jatkuu synnintunnustuksella käynnillä, ja kuudella paastoviikolla. Paasto tarkoittaa tässä mm. vegaanista ruokavaliota, mutta myös paastoamista kaikesta turhasta, paastoamista kaikesta pahasta. Varsinaisten paastoviikkojen jälkeen alkaa Suuri viikko erikoisine jumalanpalveluksineen, jotka huipentuvat pääsiäisyön jumalanpalvelukseen.

Vaikka pääsiäinen on joka vuosi muuttumaton ja sama, se oma, erityinen juhlan huippuhetkeni osuu aina eri kohtaan. Tarkoitan sitä totaalista onnen tunnetta, joka valahtaa päälleni äkkiarvaamatta, odottamatta, sitä kokonaisvaltaista oivallusta että juhla on nyt. Pari vuotta sitten herkistyin kyyneliin ristiltä-otto -palveluksessa. Viime vuonna Suuren lauantain ehtoopalveluksessa laulettava "Nouse Jumala, ja tuomitse maa" -veisu sai sydämen sulamaan.

Tänä vuonna ei alkuun juhlatunnelmaa meinannut löytyä. Suuren viikon palvelukset lipuivat ohi yksi toisensa jälkeen, Kristus kärsi, kuoli ja haudattiin ilman että pääsin kunnolla vauhtiin. Suurena lauantaina katekumeenit liitettiin mirhavoitelun sakramentilla kirkkoon, kukat lensivät, Golgatan risti peitettiin ja paastonväriset kirkkotekstiilit vaihtuivat valkoisiin, mutta ylösnousemuksen riemu antoi odottaa itseään. Tutut lapsiperheet kävimme tavanomaisella "paaston jälkeisellä pitsalla" ja hajaannuimme tahoillemme keräämään voimia yökirkkoa varten.

Tommi ja isommat lapset lähtivät ruokakauppaan, ja minä lähdin kuopuksen kanssa kotiin. Hieman haikeana nousin hämärää portaikkoa, ja mietin missä juhlatunnelma viipyy, kun yhtäkkiä tunsin nenässäni mirhavoiteen tuoksun. Tuoksu on niin ihana ja erikoinen, että olin onnitellessani paria katekumeenia, leikkisästi pyytänyt saada nuuhkia sitä. Mistä tämä "pyhän hengen tuoksu" lehahti porraskäytäväämme, en tiedä, mutta suljin silmäni, ja tunsin armon ympärilläni.

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Dear readers, Christ is risen! Risen indeed!

Христос Воскресе! Воистину Воскресе!

Χριστός ανέστη! Αληθώς ανέστη!

Valmista!

2011-04-19T15:33:00.001+03:00

"Pojat" valmistuivat. Olen hämmentynyt. Tiesinhän, että jäljellä oli enää pari pikku juttua, mutta silti tämä tuli jotenkin puun takaa. Hieman tummennusta Kristuksen partaan. Johannekselle paikkausta taustaan ja parin sotkun retusointia. Punaiset reunat, ja hups, valmista.

Yhteenvetona voin todeta, että Kaikkivaltiaan kanssa meno parani loppua kohden, lopputulos on parempi kuin uskalsin toivoa. Esipiirroksesta lähtien Johanneksen kanssa työskentely oli tasaisempaa, ja jollakin tavalla rennompaa ja nautittavampaa. Ehkäpä sitten jännitin Kristuksen maalaamista, onhan hän sentään Hän. En ole tyytyväinen hänen hiuksiinsa, ne ovat liian pörhöllään, kuin föönatut ja niskassa roikkuu rivi kanelipullia. Sellainen se esikuvakin tosin oli, joten ne oli vain kopioitava. Tausta ja kehysväri molemmissa ikoneissa poikkeaa Jumalansynnyttäjän väreistä, ja sekös vasta harmittaa. No sen kanssa on vain elettävä... Nyt ikonit saavat kuivua ainakin puoli vuotta, jonka jälkeen niihin laitetaan olifa.

"The boys" are completed. I feel a bit bemused. Oh, yes, I did know there was not much work left, just a few trifles. But still, this took me by surprise. A little more dark lines for Christ´s beard, a small patch on St. Johns halo, retouhcing some splotches, red for the edges, and voilá - ready!

Summing it all up, the result is better than I could hope for. The work with the Pantokrator got better towards the end. St John was all over easier to paint. Right from the start, I enjoyed copying the drawing. The fall of his hair was more natural. Christ´s hair is too fluffy, and the three buns in his neck look strange. But the buns were there in the drawing I copied, so there was not much to do but accept them. The colors of the background and the frame are very different from the colors of the Teotokos, wich is very vexing. Well, I guess I can live with it... ;)

Now the icons will be left to dry for at least 6 months and then be varnished with olifa.

Uudet laudat, uudet metkut

2011-04-11T22:48:00.001+03:00

Neitsytmarttyyrit Kerkyra ja Eugenia ovat päässeet laudoilleen ja piirrokset on vahvistettu. On tullut aika palautella mieleen kultausasioita, onhan tätä tullut kerran kokeiltua.

Antti päätti että kullataan sädekehä ja tausta, mutta ei kehystä. Ensin koko ikonilauta peitettiin suojamuovilla - se ei ole tavallista kontaktimuovia. Kulmiin leikkasin viistot viillot, jotta kulmatkin sai tiiviisti kiinni.

Kuvassa Kerkyran alla on muuten vanuvuorellinen keskeneräisen ikonin kuljetuspussi. Pari sellaista piti omella hurauttaa, kun tuntui että Kristus ja Johannes varovaisetsa käsittelystä huolimatta kärsivät jatkuvista reissuista kurssille ja kotiin. Olen keksinyt kuljettaa ikoneita läppäri-repussa. Siinä on kolme tukevaa taskua, joihin jokaiseen mahtuu yksi ikonilauta ja hyvät toppaukset. Nyt ei pitäisi enää tulla kolhuja tai naarmuja.

Eugenian muovista on poistettu taustan ja sädekehän osa.

Lautaan on sivelty 6-7 kerrosta sellakkaa, sen verran että kaikki kullattavat alueet kiiltävät. Sellakka on alkoholiin liukeneva aine, ja liuos haisi sen verran että silmiäkin punoitti. Kun alkoholi oli haihtunut, sellakan oma haju oli tuttu ja miellyttävä.

Nyt tulee ikonimaalaukseen pidempi tauko, sillä ensi maanantai on jo Suuren viikon maanantai! Sitten on kirkkaan viikon maanantai ja sitä seuraavalla viikolla jo Vappu! Toivotan kaikille seesteistä juhaln odotusta ja oikein hyvää juhlaa!

Started to work on Holy Kerkyra and Holy Evgenia. Theese two icons I will put leaf gold on. The pictures show Kerkyra with masking plastic, Evgenia with the plastic cut in shape and with shellac.

Easter will be here soon and make a brake in my paintinglessons. I wish you all a very good feast!

Vintage-kässyä uudella välineellä

2011-04-06T16:16:00.000+03:00

Vaihteeksi taas käsitöitä... Olen opetellut koukkuamaan. Syksyn Kädentaito-messuilla kävin Novitan osastolla kokeilemassa. Se oli juuri niin hullunhelppoa kuin olin arvellutkin. Novitan kaksipäiseen systeemiin en tosin ainakaan vielä ihastunut – välineenä heillä oli pyörökoukku; kaksi virkkuukoukkua, jotka on yhdistetty pyöröpuikkonailonilla. Kokojakin oli tarjolla vain kaksi: 5 ja 6. No, ehkä senkin välineen aika vielä koittaa. Sen sijaan hankin tavallisen pitkän koukkuamiskoukun Wetterhofin messupuodista.

Netistä löytyy paljon englanninkielisiä opetusvideoita ja yksi ruotsinkielinen nettisivu. Hakusanat ovat "tunisian crochet" ja "krokning". Himovirkkaaja keksii tekniikan tuosta yllä olevasta kuvastakin. Ensin tehdään tarvittava määrä ketjusilmukkaa, noukitaan silmukat koukulle ja sitten vaan lasketellaan takaisinpäin piilosilmukoita tehden. Työtä ei missään vaiheessa käännetä. Yksi kerros koostuu siis kahdesta työvaiheesta, ensin edetään oikealta vasemmalle silmukoita noukkien ja sitten vasemmasta oikealle niitä yhdistellen.

Alkuun saa olla tarkkana noukkimiskerroksen lopussa, siis työn vasemmassa laidassa, jotta löytää sen viimeisen noukittavan silmukan. Se ei minusta edes näytä silmukalta - tuo kuva esittää tilanteen jotenkin ihanteellisena. Lopputulos on ainakin minun käsialalla todella tuhtia, tukevaa ja paksua! Koukuttu kappale kertyy voimakkaasti, joten se täytyy lopuksi kostuttaa ja pingottaa kuivumaan.

Mieluisia koukkuamisohjeita sainkin sitten etsiä suurennuslasilla ja pitkin poikin nettiä. Suurin osa ohjeista on peittoja, mutta neulospeitto ei vaan ole minun juttuni. Onneksi muistin omasta hyllystä käsityöalan yleistietoteoksen Kariston Suuri Ompelu- ja Käsityökirja vuodelta 1966, jossa on yksi ohje koukuttuun villatakkiin. Mitä tässä kirjassa ei neuvota, sitä ei tarvitse osata! Kirja on divarilöytö parin vuoden takaa, ja siihen kuuluu sekä kotelo että kaava-arkki.

Vintage craft, new tool

A little handicraft for a change... I taught myself to do tunisian crochet. Strange enouhg, to do something tunisian one needs an afghan needle! There are several videos about the technique on youtube, so I will not explain it here. The crocheted surface looks really nice and at least my stiches gave a really thick fabric. The stiches are easy enough to learn, but it was hard work to find a pattern to make. After a lot of netsurfing I found what I was looking for in my own bookshelf! "The big book of sewing and craft" from 1966 had exactly the thing I wanted. I´ll just give the jacket a modern touch with a yarn with many colors.

Poskipunaa ja kreikkalaisia kirjaimia

2011-03-27T19:49:00.005+03:00

Tuli aika opetella kirjoittamaan. Ikoni ei nimittäin ole ikoni, ellei siinä lue ketä tai mitä tapahtumaa se esittää. Teksti voi olla millä tahansa kiellellä. Tavallisinta kai on että teksti on maalarin tai tilaajan omaa kieltä, mutta vanha kreikka ja kirkkoslaavi ovat myös suosittuja. Koska minun ikoneissani on melko vähän tilaa, oli helpointa käyttää monogrammeja, eikä kirjoittaa auki kaikkia sanoja. Tekstin aikaansaaminen oli silti melkoista siperrystä .

Iota ja Omega tarkoittavat tässä sanaa Ioannis, Johannes. Vaakasuorassa kehysviivassa monogrammin yläpuolella näkyy hiushalkeamia. Maali on ollut lian paksua, sanoi Antti. Joudun kai opettelemaan konservointia ennen kuin ikoni edes on valmis!

PRT ja "tch" ja A joiden yläpuolella on sangen leveä D - yhdistelmä tarkoittaa tässä kirkoslaavin sanaa Edelläkävijä. Minusta tuntuu hieman sekavalta, että samassa ikonissa on sekä kreikkaa että kirkkoslaavia, mutta Antti vakuutteli että näin se kuuluu olla.

Kristuksen monogrammi, IC XC, Jeesus Kristus, kirjainten päällä olevat pilkut ja viivat ovat erillaisia vanhan kreikan mukaisia paino- ym. merkkejä.

Tässä Kristuksen sädekehä, kaksi sisäkkäistä ympyrää, jotka symbolisoivat Hänen kaksi luontoaan, inhimillinen ja jumalallinen. Ympyrää jakaa risti, jonka sakaroissa ovat kirjaimet Omikron - Omega - Nu, jälleen vanhaa keikkaa, lausutaan suunnilleen "ho´oon" ja tarkoittaa: Minä olen se joka olen.

Ai niin, se poskipuna... pääsin myös maalaamaan sormiväreillä! Katso Kristuksen otsaa, poskia ja leuankärkeä, niin huomaat hennon punerruksen. Se saatiin aikaan niin että käsipyyhkeeseen hierottiin hiukan sinooperia. Siitä pyyhkäistiin sormenpäähän väriä ja sipaistiin hellästi ikonin kasvoille. Aivan kuin olisi levittänyt meikkipuuteria. Ja ihme ja kumma, kasvot alkoivat heti näyttää elävän ihmisen kasvoilta! (Jos käytät on aitoa sinoperia, näin ei saa toimia, sillä se on hyvin myrkyllistä.) Lopuksi irrallinen pigmentti kiinnitettiin emulsiokerroksella.

Rouge and Greek letters

A icon is not a icon unless it has a text telling us who or what it is depicting. So it became time for me to learn to write. The text can be in any language, but old Greek and Slavonic are popular. Beacause my icons don´t have much spare space to write on, it was convenient to use monograms instead of spelling out the full words. A monogram is a abbreviation made look nice. Even so, the lettering was a painstaking thing to do.

The Iota and Omega in the first picture are for Ioannis, John. In the withe frame line above the monogram you can see hairline cracks. Antti said they are there beacause the paint has been too thick. I guess I will have to learn conservation before the icon is ready!

2. picture: P,R,T, "tch" and A under a very strange D - the combination means the slavonic word for Forerunner. I felt strange that there should be both greek and slavonic in the same icon, but Antti assured in this case it is ok.

3. and 4. picture: The monogram of Christ IC XC, Jesus Christ, the dots and lines above the letters are greek accent marks.

5. picture: The double circles of Christ´s halo are divided by a cross with the greek letters Omikron - Omega - Nu. This is too, anicent greek, and is pronouced "ho´oon" this means: I am the one that is.

Oh, the rouge... I was allowed to paint with my fingers. If you look at Christ´s forehead, cheeks and chin you see a faint blush. This was made by swiping some cinnabar on a paper towel, and then rubbing it onto the tip of my forefinger. Then I gently applied it to the icon, little by little. All of a sudden the face looked much more like the face of a living person! Finally the pigment was secured to the board with a layer of emulsion.

ps. Don´t use this technique if you are using real cinnabar, it is very poisonous!

Elävää kirjontaa

2011-03-22T09:19:00.000+02:00

Eipä tähän ole juuri sanottavaa. Hyvät naiset ja herrat, katsokaa video!

I can´t say a word. Ladies and gentlemen, watch this video!

Lorvimisen taito

2011-03-20T22:04:00.000+02:00

Maailma natisee liitoksissaan, monellakin tavalla. Kulunut viikko on minusta ollut todella raskas. Japani, Libya ja kotimaan huolestuttavat vaaligallup-tilastot painavat kai kaikkien mieltä... siksi, hyvä lukija, haluan pienen hetken viihdyttää kirjoittamalla vallan turhista asioista.

En edes oikein muista milloin viimeksi kävin yksin Helsingissä. Matka kotoa keskustaan kestää 15 minuuttia mutta jää silti usein tekemättä. Asioiminen kahden uteliaan pikkupojan avustamana on vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Tänään sain itseni yksin liikkeelle. Taivaalta sateeli suuria lumihiutaleita, jos olisi ollut joulukuu eikä maaliskuun puoliväli, sää olisi ollut ihan mukava. Onneksi innokas neulegraffitin tekijä oli tehnyt bussipysäkille lämmikkeen...

Kaupungilla hoitelin muka yhtä sun toista pientä asiaa, sovitin kenkäparia, ostin purkin gessoa ikonien harjoituspohjiin, nyörin paastoristiin, mustan topin ja pari pussillista pähkinöitä. Voin ylpeänä kertoa, että selvisin ulos Hobbypointin ovesta jo toisella yrittämällä. Retken päätarkoitus, sen tunnustan, oli kuitenkin ihan häpeämättömästi lorviminen. Lorvimisessa on ihan oma estetiikansa, se on omanlaisensa tajunnan taso. Kaupunkitilan aistiärsykkeet lakkaavat hämmentämästä, kun tavoitteena on tehdä "ei mitään". Yhtäkkiä kaikki ohikulkijat ovat kiinnostavia, katse jaksaa viipyä rakennuksissa ja ratikkakiskoilla. Tajunnanvirta vuolastuu, mutkittelee ja hyppii.

Toisenlainen lorvimisen aspekti aktivoituu kirjakaupoissa, ja aivan erityisesti antikvariaateissa. Nuo bibliofiilin palvontamenojen pienet, ahtaat, pölyiset kappelit saavat ajatusvirran hidastumaan, syvenemään ja levenemään. Hartauteen virittävää jalostunutta selluloosaa lattiasta kattoon! Tällä kertaa nuuhkin vanhaa papreia Kampintorin antikvaarisessa kirjakaupassa: Venäjä Ilja Glazunovin taiteessa, The Arts and Crafts -movement, Möbler des 20. Jahrhundert, Mustalaissatuja, Mandariinit ja Vihervaaran Anna...

Kahvilalorviminen on myös oma lajinsa, johon yleensä kuuluu olennaisena mausteena ohikulkijat. Harvassa on se kahvila, jossa ei voi istua katselemassa sinne tänne säntäävää kansaa. Oma pysäntyneisyys korostuu, ja tulee tunne että itse tietää jotakin, joka muilta jää huomaamatta. The Ounce´n teehuone on erilainen. Teemaistelu takahuoneessa on vielä enemän hiljaista ja yksityistä. Tila on hämärä ja klassinen musiikki soi. Huoneen perällä istui kaksi naista ja keskustelivat hillitysti englanniksi. Puotiemäntä Inna tarjoili valitsemani senchan lasisesta kannusta. Aika pysähtyi ihan kokonaan, minulla ei ole aavistustakaan kauanko istuin siinä teekuppini kanssa. Lopulta minut havahdutti voimakas karvasmantelin tuoksu ja siirryin puodin puolelle selvittämään mistä se tuli.

Teehuonelorviminen oli ihan uusi ja erilainen kokemus!

Karvasmantelin tuoksu tuli hedelmätee -sekoituksesta nimeltään Kielletty hedelmä.

PS. Unohdin ostaa kerppipaperia..

This last week has been really heavy in many ways. News from Japan, Libya and the disturbing results of preliminary polls about the upcoming elections here in Finland made me feel so sad. Therefore I now want to write about doing sweet nothing...

I can´t really remember when I last was alone Helsinki. Going to town with two little boys is not fun - for mommy. Today I had some free time to use and got myself to the bus stop. It was snowing, if this would be december, the weather would have been fine, but we are half way through march. Fortunately some friend of yarn graffiti had made a seatwarmer for the bus stop.

In town I had quite a few little things to do. I tried on a nice pair of shoes, bought a jar of gesso for some icon boards, a string for my new cross, a black tank top and some pistachio nuts. I am very proud I managed to get out of the craft store almost right after I made my second purchase there...

My main aim in my excursion was however, I confess, to shamelessly idle about. Ideling has its own state of mind, it´s own estetics. When I am doing nothing, the bustle of the city and the passers by are becomming interesting. My touhgts bubble and jump. Then again, if I idle in a bookstore, especially a antiquarian one, my touhgts flow wider and deeper. I spent quite a while in a beautyfull old bookstore, a true sacntuary for bibliophilic ceremonies: Russia in the Art of Ilja Glazunov, The Arts and Crafts -movement, Möbler des 20. Jahrhundert, Gipsy farytales, Les Mandarins ja Ann of Green Gables...
Sitting in a café is again a different way of idelness. Here the essence is usually watching the passers by. When I don´t move and everybody else is running about, I get the feeling I know something they do not understand.

Today I fonud yet another lovely way of idelness! The teeroom The Ounce is a very english style teeshop that has a nice quiet backroom for sitting down to taste a tee you are interested in. Having a cup of tea there was really different from a busy coffeshop. Time stood still and I had no idea how long I sat there sipping my sencha. I think everybody needs once in a while to loose their sense of time!

Pekon ikoni

2011-03-14T22:21:00.004+02:00

Pekko, pian 5 vuotta, maalasi Jumalanäidin. Pohjana on vanerinpala ja väreinä vesivärit laimennettuna munatemperan emulsiolla. Tämä oli nopeampaa ja helpompaa kuin pigmenttijauheiden kanssa sohlaaminen. Ihan pikkusen sai äiti auttaa värisekoituksissa ja kasvojen ääriviivoissa. Mutta viivat ovat tarkaan siinä, mihin Pekko oli ne ensin lyijykynnällä piirtänyt. Punaiset täplät kuvan ylänurkissa sisältävät neitsyt Marian monogrammin. Se mikä tästä kuvasta ei oikein käy ilmi on, että Neitsyellä on Salvador Dali -viikset. Koska sen pitää olla vähän hauskempi, perusteli ikonografi.

My son, soon 5 years, painted a Mother of God. I was allowed to help mixing colors. The red dots in the upper corners are the monogram of The Theotokos. Unfortunately, the photo does not show that Pekko gave her a Salvador Dali -moustache... She needs to be more fun, he said.

...sielun peili - mutta kenen?

2011-03-02T12:36:00.001+02:00

Solmublogissa on ollut hiljaista, sillä maalaamisessa on ollut neljän viikon tauko opettajan matkan takia. Käsitöitä on tullut tehtyä jonkun verran, työn alla on koukuttu villatakki itselleni, vintage -ohjeesta. Koptilaisen enkelin kirjonta on loppusuoralla, nyt kun päivänvaloa on taas riittämiin. Lupaan palata pian asiaan näistä aiheista. Ikonimaalauskin tulee vastaisuudessa etenemään lähes viikottain. Totesin nimittäin, että jos kurssikertoja on joka toinen viikko, ja kerta jää välistä, tekemisen "säie" jollain tapaa katkeaa. Tauon jälkeen pitää ikäänkuin rykäistä itsensä taas käyntiin. Onneksi Antin Mellunmäen maanantai-ryhmässä oli tilaa, ja julkisilla pääsee perille.

Maanantaina olin vihdoin taas Trapesassa kimpsuineni. Kristus ja Johannes edistyivät aimo harrppauksen, ja oli aika aloittaa kasvojen yksityiskohtien työstäminen. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että Antti tuuppasi minut reippaasti omin päin "heikoille jäille" eikä tällä kertaa (ainakaan vielä) osallistunut maalaamiseen. Kesäkurssin Jumalansynnyttäjä "sai silmät" vähän niinkuin varkain, ja hänen katseensa tuntui pitkään omituiselta ja vieraalta. Nyt sain sutia silmät kuten parhaiten taisin. Illan aikana Kaikkivaltiaan kasvot saivatkin uuden ja hieman hassun ilmeen.

Hän miettii omiaan ja katse harhailee jonnekin ylä-oikealle. On ihan muissa maailmoissa. Ei käy, kyllä Vapahtajan, jos kenen, on katsottava ihmistä silmiin! Tiistai-aamuna ryhdyin sitten korjailemaan annettujen ohjeiden mukaan. Ensimmäisessä pikku-kuvassa on harhaileva katse, toisessa valkuaiset on pesty pois ja viimesessä olen maalannut valkuaiset uudelleen toiselle puolelle. Valkuainen itse asiassa maalataan harmaalla.

Tässä alla vielä kasvot kokonaisina. On se pienestä kiinni - millistä, sanoisin. Poltettu sienna antoi partaan mukavan punerruksen, ja viiksiä tuuhensin varovasti. Ja nyt, tätä kirjoittaessani huomaan että leuan kärki on siirtynyt pahasti vasemmalle! Mitä ihmettä? Kuka tuon teki? Sehän on ihan vinksallaan... taitaa Vapahtaja pitää hyvää huolta siitä että en ylpisty liiaksi!

Tässä hieman niksi-pirkka -osastoa:

lasinen koeputki on parempi hierrin kuin ei hierrintä ollenkaan.

Sisälle on valutettu erikeepepriä, jotta putki ei rikkoonnu.

Ja Johannes Edelläkävijä... Valattaja-Iivana, Ioannis, Jussi, hänestä ei koko maalaamisen aikana ole ollut huolta eikä murhetta, katsoo vain kerta kerralta lempeämmin! Alkupiirroksessa tuima nasiiri tapitti kulmat kurtussa, mutta nyt katse on murheellisen sääliväinen. Näin valokuvaa katsellessa on vaikea käsittää että olen hänet itse maalannut!

It has been a wihle since I last posting. The iconpainting course meets every two weeks, and if one meeting is cancelled, the gap between the lessons feels very long. Too long, as a matter of fact. Like in any other creative work, if the prosess is interrupted, it feels awkward to start again. Fortunately Antti has anoteher group in Mellunmäki, and I can from now on go there too. I hope this will mean more blog updates, too.

I also have an tunisian crochet project going on. It´s a sweater for myself from a vintage pattern. The embroidery of the coptic angel is progressing too, now that we have more daylight. I promise to get back to theese subjects soon!

Monday evening I finally got to paint agan, and could make some progress with Christ and St John. I am so happy Antti did not interfere with painting the eyes this time. The Teotokos from the summer course got her eyes painted by Antti, and still I feel she is a bit strange to me. Now I could go my own trial-and-error way. The first picture shows my first attempt with Christ. He has a funny expression in his eyes, he is not looking out of the picture, his mind is wandering. In order to make him concentrate a bit better, Antti suggested I move the white (grey, actually) to the right of the iris.

The three small pictures show the process: eyewithes to the left, washed away, and moved to the right.

The expression of the eyes really is a matter of millimeters! And, by the way, as I am writing this, I noticed his chin has slipped away to the left... What? Who did that? Or is it the mouth going to the right? My Saviour takes good care I don´t become overly proud.

And St John the Forerunner... Ivan, Ioannis, Johannes, he is never causing me any sorrows or troubles. In the first drawnig the grave nazarite was giving me a gloomy look. Now his eyes are full of compassion. Just look at him! I can hardly belive I painted him.

Keskeneräinen katse...

2011-02-03T15:19:00.002+02:00

Rabbi, olen niin pahoillani, sinulla on hiekkaa kasvoissasi!

Master, I am so sorry, you have sand in your face!

Uuden puhelimen kamera tarkentaa todella lähelle. Aurinkoisen aamupäivän valo pyyhki pitkin ikonin pintaa ja paljasti kamalan sotkun. Miten noita pölyhippuja voi välttää???

Vasenta silmää olen joutunut siirtämään alaspäin toisen silmän tasolle, katse muuttui heti lempeämmäksi. Vielä monta värikerrosta maalattavana...

My new cellphone can take great closeups. A sunny morning light swept ower the icon and revealed an awful mess. How can I avoid all that dust???

I will have had to move the left eye down to be in level with the other. The expression got more compassionate. Still many layers of color left to paint...

8 x neitsytmartyyri

2011-01-23T14:31:00.003+02:00

Prosessipiirtäminen ei ehkä ole se ensimmäinen mikä ikonimaalauksesta tulee mieleen, mutta nyt olen harjoittanut sitäkin. Isä Vladin hurskas toive että tekisin 25 esipiirrosta ennen kunkin ikonin maalausta, jää ehkä saavuttamatta, mutta 5 kappaletta on ihan realistinen tavoite.

Kun tajusin että "pojat" valmistuvat hahmotettavissa olevan ajan sisällä, tuli kiire asettaa uudet päämäärät. Vanhin kummityttöni, Kriska Kerkira on tavallaan ikonijonossa ensimmäisenä. Melissa, jonka pyhä on Maria egyptiläinen, olisi seuraavana, mutta Antin mielestä olisi järkevää maalata kahta samantyyppistä ikonia rinnakkain. Neitsytmarttyyri Kerkyran kaveriksi löytyi toinen uskonsa tähden kovia kärsinyt neito, pyhän Evgenia, vakio-lapsenvahtimme Jennin nimikkopyhä.

Viime viikon aikana tuli sitten piirrettyä valtavassa innostuksessa neljä kappaletta kutakin. Korfun nimikkopyhälle, P. Kerkiralle ei löytynyt kunnon esikuvaa, vaan sain käyttää Pyhän Olgan kuvaa. Olga ja Evgenia löytyivät molemmat erinomaiselta nettisivustolta eikonografos.com joka ystävällisesti tarjoaa tulostuskokoisia kuvia yleisön käytöön! Kaksi ensimmäistä piirrosta piirsin sen kokoisiksi kun paperille mahtui, mutta sitten keksin rajata paperille laudan kokoisen ruudun marginaaleineen. Piirsin ensin lyijykynällä, ja kun muodot löytyivät, piirsin päälle Rotring Art Pen´illä. Toiset kavahtavat merkkiä Rotring, se mielletään usein arkkitehtien ja insinöörien kynämerkiksi, mutta Art Penin sketch EF ja F ovat ihan kelpo piitimiä.

Kerkiran kruunu ja huntu hakee edelleen muotoaan. Pukuun tulee paljon erilaisia koristeita, ja hunnun laidassa on värillinen raita. Kuvat ovat tässä siinä järjestyksessä kun ne on piirretty. Kolmas on tehty vahaliitumaisella kynällä. Piirrokset saa isommiksi klikkaamalla.

Oli mukava leikkiä kirjoituksen sijoittelulla ja hakea parasta kirjoitusasua. Evgenian voi kirjoittaa myös Eugenia tai Jevgenia, hän voi olla suomeksi pyhä, kreikaksi hagia ja venäjäksi kai svjati. Kriskan isä pyysi Kerkyralle nimenomaan kreikkalaista kirjoitusasua, Jenni toivoi suomea. Ikonilaudat odottavat jo Tapiolan postissa, mutta aion kuitenkin piirtää vielä ainakin yhden piirroksen kustakin. Voi olla että ehdin enemmänkin, näihin kanhteen ikoniin on tarkoitus tehdä kullattu sädekehä, joten en tiedä mikä on tarkka marssijärjestys.

I have been experimenting with process drawing. Fr. Vladimir told me I should do 25 drawings of each icon before I start to paint, but I guess 5 is better than just one. As I realised St. John and the Pantokrator will get ready sooner or later, I needed to find some new projects. My godchild Kriska will get a virgin martyr Kerkyra and our baby-sitter Jenni a St. Evgenia. I found a excellent site, eikonografos.com with a lot of nice examples to draw from. St. Kerkira however, was not included, so I had to use a St. Olga instead. The drawings are here in the order I drew them, and you can klick them bigger. I guess I´ll do at least one more of each, maybe more. I will have the iconboards arriving at the postoffice tomorrow, but as I will use leaf gold on the halos this time, I´m not sure how to proceed. I will have to wait a week for Anttis advice.

Intensiivikurssilla Porvoossa

2011-01-19T20:50:00.002+02:00

Terveisiä Porvoosta! Perjantai-illasta lauantai-iltaan silkkaa ikonimaalausta. Kotiin jäi Tommi ja flunssaiset lapset, eikä ollut edes syyllinen olo. Työt etenivät siihen malliin, että tajusin niiden valmistuvan - ehkä jo joskus ennen kevättä. Kristus ja Johannes saivat vaatekertansa melko valmiiksi, yksityiskohtia kasvoihin ja hiuksiin sekä kasvojen ensimmäiset vaalennuskerrokset.

Sushi-lautaselle mahtuu isompikin värimäärä.

Ultramariinia Johanneksen kamelinkarvaviittaan, Jordan-virta aaltoilee.

Fredrikan lähde Borgå Folkakademin asuntolan ikkunasta.

Näkymä työpöydältä. Huomaa laivan kokka, joka pilkistää talojen välistä,

Tilanne lauantai-aamuna.

Tuosta Johanneksen keltaisesta viitasta en ole ihan varma... Antin mielestä se on ok, mutta minusta se on räikeä. Onneksi sille voi varmaan vielä tehdä jotakin. Molemmat siniset vaattet ovat todellisuudessa rauhallisemman värisiä.

Kotimatkalla alkoi nuoskalumi kaupungilla näyttää sankirin väriseltä, ja koko yön "maalasin vaalennuskerroksia" ikonikasvoihin. Tiiviskurssissa on parasta se, että mentaaliharjoitus jatkuu hyvän aikaa kurssin päättymisen jälkeen.

I had a very efficient weekend in Porvoo. Painted the clothes of Christ and St. John almost ready, made details for the faces and hair, and added the first layers of light in the faces. The pictures show some of the colors I used, the house where the course was held, and a wiew from the desk where I worked.

Lyhyt hehkutus...

2011-01-11T21:37:00.001+02:00

Lankahankintojani en bloggaa, elleivät ole jotenkin aivan poikkeuksellisia, mutta nyt on pakko postata silkasta omistamisen ilosta! Antti palasi Kreetalta, mukanaan pigmentit, jotka olin pyytänyt Jaakkoa tuomaan Tessalonkikista. Kaipa siinä joku salattu logiikka piilee... Pääasia on, että minulla on nyt nuo kutkuttavat purnukat odotamassa käyttöä. Eikä maksanut paljoa - kun Uudenmaankadun riistoputiikki (ammoinen työnantaja, muuten) repii 12-20 euroa per purkki, maksoi koko tämä lysti, 7 purkkia, yhteensä 28 e.

Perjantaina käännän auton nokan kohti Porvoota, ja Suomen ehkä kauneinta ikonimaalaus-kurssipaikkaa, Fredrikan lähdettä. Vanhan kaupungin puutalo jättää esteettisyydessään jopa Valamon kansanopiston kakkoseksi. Sitäpaitsi siellä tarjotaan kurssilaisille kasvisruokaa, joka herkullisuudessaan peittoaa luostarin keskivertomurkinan. Jos luoja suo, pääsen jo ennen sitä korkkaamaan väripurkkejani. Toivon ehtiväni käsitellä Jeesuksen ja Johanneksen vatteet muutamalla kerroksella sinistä ennen kurssin alkua. Voisin jopa harrastaa tutkivaa journalismia, ja kokeilla toiseen Uulan ja toiseen kreikkalaista ultramariinia? Palaan tuloksiin.

Pieni kielitieteellinen ihme tapahtui, kun tutkin purkkien etikettejä. Sain kutakuinkin selvää mitä ne sisälsivät, vaikka olen viimeksi ollut tekemisissä kreikan aakkosten kanssa joskus 2003. Sienna, umbra, ultramariini, sinooperi, kaikki suhteellisen selvää. Honarokokkino on myös jotakin punaista, sana kokkino on selvästi sukua sanalle kokenilli. Antti selvitti, että värin nimi on maapunainen. Osan väreistä saa tietysti selville katsomalla purkissa olevaa väriäkin, mutta minä nyt kertakaikkiaan nautin tällaisesta amatöörilingvistiikasta.

Lisäksi etiketti kertoi minulle että värit oli tarkoitettu "kaunotaiteisiin" - kallitehniki, ja että kauppias toimii Iraklionissa. Tänään tutkin vielä kuittia ja olin lukevinani suunnilleen "grammatika aikatherini". Mitä ihmettä? Katarinan grammatiika? Kyökkikreikkani taitaa sittenkin olla melko rajallista...

I don´t blog about shopping yarns, unless they are somehow exeptional. But now I really have to make a posting out of sheer joy of ownersihp! My ikonpainting teacher Antti came back from Crete and brought with him the pigments I asked Jaakko to bring me from Thessaloniki. Oh, yes, there must be some hidden logic in this, it just escapes me...

I had great fun reading the labels on the pigmentjars. To my suprise, I was able to figure out much of the greek text. Kallitehniki - for fine arts - it said. And that the paint shop was situated in Heraklion. I hope to be able to try them out soon enough. I have to start working on the robes of Jesus and St. John by adding several layers of ultramarine. I might even experiment with comparing the greek pigment with the one from the finnish factory Uula.

Next friday I shall drive to Porvoo, a pretty little town east of Helsinki, and spend most of the weekend among other icon-painters! The place is a yoga centre in old town called Fredrika´s fountain and is maybe the most beautyfully situated icon-painting course in all Finland. At least the vegetarian food they serve is - shall I say "divine"!

Kokeileva hupikirjonta jatkuu

2010-11-06T22:33:00.002+02:00

No niin, vihdoinkin tiedän miten sitä Bayeux´n seinävaatetta on kirjottu. Pitihän se arvata että ahkerat historian elävöittäjät ovat sen tekniikan selvittäneet, kokeilleet ja hyväksi havainneet. Racairen upea kirjontablogi kertoo että kyseessä on pisto nimeltä refilsaum, ja neuvoo miten sitä tehdään. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tuo tekniikka ei sovi tähän enkelityöhön, koska se kaipaa villalankaa näyttääkseen aidolta. Toivottavasti saan tilaisuuden kokeilla sitä toiste. Sen sijaan jonkunlainen kultakirjonnan tapainen sidepisto on nyt se juttu.

Jotenkin tähän tapaan sen pitäisi toimia: kankaan lankojen suuntaisesti pistellään pohjavärillä pitkiä laakapistoja ja toisella langalla käydään sitomassa pohjalangat, niin että muodostuu kuvio. Perusperiaate on selvä, siis neula, anteeksi neulat käteen ja suhaamaan. Leevi and the Leevings neuvoo loput: Läpi kiven perse edellä puuhun...

Ei muuten osoittautunut ihan helpoksi, ei. Onneksi kirjonnan lähtökohtana ollut ikoni on yksinkertainen kansantaiteen tuote, ja samaa henkeä halusin myös kirjontaan. Minua ei siten haittaa ollenkaan, että enkelin paidan ruudutus kiemurtelee kurittomasti. Onneksi kirjonta jos mikään toteuttaa periaatetta "työ tekijäänsä neuvoo". Huomasin mm. että paita oli kirjottava ennen siipiä, koska tekniikka vaati kankaan pingottamista kirjontakehykseen. Isoon neliskulmaiseen kiilakehykseeni on pingotettu toinen työ, oli pakko käyttää pyöreää kehystä, joka olisi saattanut kuluttaa siipiä rumasti. Tarkemmin ajateltuna, on varmaankin hyvä periaate aloittaa tämän tyyppinen kirjontatyö aina keskeltä. Olisi myös huomattavasti helpompaa, jos olisi kaksi samankokoista neulaa...

Opettelin heti myös fuskaamaan. Alan kirjalisuus neuvoo heti sitomaan kunkin laakapiston erikseen. Minusta oli kuitenkin helpompaa saada vinoruudutus ruotuun tekemällä ensin pari laakapistoa, ja sitten sitoa ne kaikki kuljetellen sinistä lankaa.

Tämän postauksen kuvat on tehty ilman kameraa. Työnsin vain kuvat skanneriin ja a´vot tulee teräviä kuvia! Lähikuvatkin onnistuu helposti.

Experimental emboidery just for fun. I found a blog on how the Bayeux tapestry was made. Racaire has very inspiring blog about medieval embroidery. However, I came to the conclusion, that the refilsaum was not right for this project, as it seemed to me it needs to be made with woollen yarnn to look good. I hope to come back to it later. For this work I ended up with some kind of couched stich, and invented the rest myself. Fortunately the original icon I´m working from is a simple thing and I want to keep the same feeling in the embroidery. It does not bother me that the pattern is far from perfect.

The pictures for this post are made without a camera. I just put the work in the scanner, and got very sharp pictures. It gives quite good closeups, too.

Kantapääpedagogiikkaa osa I

2010-10-30T21:41:00.001+03:00

... osa I, koska sitä on epäilemättä tulossa ennenpitkää lisää. Yritin keskiviikkona jatkaa Kristuksen ja Johanneksen taustan maalaamista. Pekko oli flunssaisena kotona ja avusti työnaloitus-rukouksissa ja kannusti muutenkin ansiokkaasti pöydän toiselta puolelta ja väritteli omaa Kaikkivaltiasta.

Tarvittavan värin sekoitus piti tehdä veronanvihreästä, okrasta, kromi-oksidikeltaisesta ja titaanivalkoisesta. Sain aikaan sekoituksen, joka itse asiassa oli väriltään melko läheltä toivottua, mutta muuten ihan outoa: pinnalla kellui vaalean mintunvihreä ketto, ihan kuin kyseesä olisi marmorointiliuos. Ajattelin että kyllä tuo hiertämällä... ja hiertelin niin että Pekko piteli korviaan. Minulla ei ole vielä kunnon lasista hierrintä ja sekoituslevyä, vaan käytän palettiveitstä ja kirpparista löytynttyä laakeaa sushilautasta. Ääni on kieltämättä pahimmillaan aika inha.

Hiersin ja hiersin, eikä väri ottanut sekoittuakseen. Muistin että kurssilla oli ollut puhe siitä kuinka jotkut värit vaativat tipan pirtua sekoittuakseen. Mutta nämä värit olivat sekoittuneet kurssilla ihan ilman hokkus-pokkusta - mitämitämitä? Katselin keittiön hyllyjä, olisiko siellä jotakin pelastavaa ihme-ainetta, meillä kun tuota alkoholipuolta on yleensä huononlaisesti. Muuta avattua ei ollut kuin pullo rakia, joka sekin on tullut taloon joskus esikoisen vauva-aikana. Ripsin pipetillä juomaa paletille, mutta väri ei sekoittunut yhtään paremmin - aniksen tuoksu oli tosin miellyttävä. Kaapaisin kuitenkin tämän alkemistisen innovaation roskiin, ja pesin sushilautasen - huolella, siinähän saattoi olla jotakin näkymätöntä jämää, joka pilaisi puhtoisen värini. Raki rakina, mieluiten jäillä, ja värit paletilla, kiitos!

Tein uuden värisekoituksen, tällä kertaa en päässyt lähellekään alkuperäistä. Sitäpaitsi minttuketto kellui pinnalla edelleen. Siinä vaiheessa jostakin aivojeni äänitearkistosta ryömi esiin lause "... ja tippa emulsiota". Ja kuinka ollakaan, tippa, kaks emulsiota tuotti toivotun tuloksen: valkoinen, joka kaiketi oli ollut draaman roisto, sekottui nätisti muihin väreihin.
Miellyttävän tasainen ja käyttövalmis väriseos lautasella oli kuitenkin jotaikin ihan muuta kuin mitä tarvitsin ja samassa puistotäti soitti ja ilmoitti että kuopuksella oli housut märkänä ja lisäksi kylmä. Syöksyimme siis Pekon kanssa ulkovaatteisiin ja kohti puistoa. Paluumatkalla mun fiilikset pelasti Vallareilla työskennelleet metsätyöhepat Karolus ja Valko isäntineen.

A short ode to learning by doing... I tried to mix more of the background color for Christ and st. John the other day. The mixture contained green veronese, yellow ochre, chrome yellow, and titanium withe. The colors, although producing the right shade, refused to mix properly. A nasty pale green muck was floating on top. I remembered hearing something about some colors not mixing without a drop of alcohol. The only bottle at home was turkish raki, wich had been given to us some 5-6 years ago. I added two drops of it, but it not help. I washed the palette and started again.

At this moment I heard, like a tape-recording in my head: mix it with water and a little emulsion. Two drops of the eggyolk-vinegar-mixture did the job perfectly. The titanium withe needs aparently a little grease to mix well.

Kirjontaa välipalaksi

2010-10-26T23:18:00.002+03:00

En kuulu niihin jotka jaksavat hössöttää enkeleistä. Se on ollut suorastaan muotia jokunen aika sitten. Mutta yleensähän sitä joutuu syömään ehdottomat asenteensa, niin minunkin nyt kävi.

Viime keväänä näin tämän kuvan pienessä ortodoksisten kustantamoiden kirjaesitteessä. Pimahdin välittömästi - koptilaisen enkelin vieno hymy ja kaksi oikeaa jalkaa syöpyivät verkkokalvoilleni. Se oli riittävän kömpelö ja kenokaulainen puhutellakseen minua. Kopioin sen parhaani mukaan muistivihkoon - alkuperäinen oli niin pieni että en edes huomannut enkelin jaloissa kiemurtelevaa lohikäärmettä. Ahkera googletus antoi hiukan lisätietoja: ikoni on koptilainen, kyseessä jompi kumpi arkkienkeli ja ajoitus 1600-luvulta, alkuperäinen sijaitsee jossakin Ateenalaisessa museossa... Yritin myös tavoittaa esitteessä ollutta Ikonimaalari-lehden numeroa, mutta väliin tuli muuta ja homma jäi. Tiesin että minä ja enkeli kohtaamme vielä.

Kaksi viikkoa sitten huomasin että Tapiontorin Singer-puoti on lopettamassa, ja kirjontalangat 20% alennuksessa. Päässä tuntui taas se luova napsahdus... Iski kai jonkinlainen Bayeux-virus - tai sen itäinen laijitoveri. Hamstrasin läjän lankoja, muistellen enkeliä ja sen värejä. Kun tulin kotiin siirsin enkelipiirroksen valkaisemattomalle pellavapalalle ja aloin pistelä ääriviivoja varsipistoilla. En malttanut edes yliluotella risareunoja, vaan paahdoin menemään minkä neulalla kerkesin. Kirjontakehykseni on varattu, siinä nököttää keskeneräinen ristikkorevinnäinen, jonka aloitin yli 7 vuotta sitten, kun odotin Ailea. Suhasin siis vapaalla kädellä ja into piukalla. Ihanaa vaihtelua neulomiseen!

Kädet piti muotoilla uusiksi, alkuperäisestä en saanut selvää.

Vasta kun pääsin hameen puoliväliin rauhoitun sen verran että ehdin yliluotella reunat, olivatkin jo hieman rispautuneet. Ikonimaalaukseen verrattuna tämä on ihanaa epäeksaktia hassuttelua, neulomiseen verrattuna rentouttavaa tarkkuustyötä, joka saa ympäröivän maailman katoamaan! Kirjonta jos mikä on oman mikrokosmoksen luomista.

I must have got a Bayeux-bug! Last spring I found a tiny picture of this 1700th century coptic angel and could not get it out of my mind. A few weeks ago a local shop had 20% off on embroidery yarns, and I knew what had to be done... This is a funny and inexact thing to do compared to iconpainting. And compared to knitting a very accurate job, that makes me forget everything around me. Embroidery is creating one´s own microcosm.

Askel kohti piirtämistä

2010-10-05T11:33:00.001+03:00

Tässä olen ottanut pienen-pienen askeleen kohti omaa piirtämistä. Esipiirros deisis-ryhmän Kaikkivaltiaaseen syntyi piirtämällä läpi kirjan kuvasta. Moscow school of icon-painting - Moskovskaia shkola ikonopisi, taisi olla opuksen nimi. Kaikkivaltias jota kopioin oli Andrei Rublevin maalaama.

Johannes Edelläkävijä edistyy myös hiljaleeen. Eilen se sai monta kerrosta sankir-sävyä ylleen, jonkun verran vaatteille, ja vielä lisää hiuksiin ja kasvoihin. Nyt minulla on Antilta lupa siirtää kaikkivaltias laudalle ominpäin, maalata ääriviivat, laittaa okrakerros ja sankir. Jos luoja suo, kahden viikon päästä tämän Kaikkivaltiaan siis pitäisi olla samassa vaiheessa kuin Johannes. Pyhä Andrei Rublev, rukoile minun puolestani!

Ainakin tunnistan oman käsialani tästä piirroksesta.

First tiny-tiny step towards drawing myself. (I was drawing through from a book.) At least I can recognize my own handwriting in this drawing! This Pantokrator is going to be together with the Teotokos I did last summer and the St. John I´m working on right now.

Uusi tuttavuus, Pyhä Johannes Edelläkävijä

2010-09-21T12:30:00.002+03:00

On osoittautunut yllättävän vaikeaksi saada lapsenvahtia maanantaisin alku-iltapäivästä. Kyselin tuttuja ja puolituttujakin, mutta kellekään ei tullut edes mieleen ketä voisi pyytää. Olin jo ihan epätoivoissani, että pitääkin elämän olla kuin kävelisi polviaan myöten erikeepperissä! Aina pitää olla kuin varis tervassa, kun nokka irtoaa, pyrstö tarttuu. Onko ehkä tarkoitus etten maalaakaan ikoneita? Tommi teki kuten hänellä on tapana kun on joku ongelma, eli naputteli konetta, ja löysi lapsenvahtipalvelun, jolla oli hyvät suositukset ja josta sai kotitalousvähennystä. Tommi lyhensi eilen työpäiväänsä, ja jatkossa tilaamme maksullisen hoitajan, jotta pääsen maalaamaan.

Aluksi vastustelin, en ole hankkinut lapsia jotta joku muu - kuka tahansa - niitä hoitaisi, mutta lopulta maalaisjärki voitti. Meillä ei ole suurperhettä ympärillämme, joka osallistuisi perheen arkeen. Ei vaan ole, vaikka kuinka sitä toivoisi. Tarvitsen henkireikäni siinä missä muutkin ihmiset, olen ollut kotona lasten kanssa viimeiset 7 vuotta ja se on paljon.

Hyppäsin siis eilen sydän kevyenä autoon ja suhasin Trapesaan. Kesällä maalaamani Jumalansynnyttäjähän oli osa deisis-ryhmää, johon kuuluu oikealle puolelle Pyhä Johannes Edelläkävijä ja Kristus keskelle. Maalaan nyt nämä kaksi puuttuvaa, jotta säilyvät tyylillisesti yhtenäisinä, näin ryhmästä on ehkä jotakin iloa jollekin.

Esipiirros Pyhä Johannes Edelläkävijän ikoniin.

Piirroksen sain leikata irti taustasta, jotta sitä oli helpompi mallata ja sijoittaa oikein. Paperin taakse sivelin englanninpunaista, kiinnitin laudalle ja piirsin paperin päälle kuulakärkikynällä. Hahmon viivat piirrettiin uudellen siveltimellä. Pääsin käyttämään uutta Ortikosta hankittua kolinski-sivellintä. Se oli juuri niin hyvä kuin Antti oli kehunutkin - maalasi lähes itsestään. Pyörittelin parran ja hiusten kiehkurat lähes hypnotisoituna. Tämä kai oli sellaien flow-kokemus... sopii jossain määrin kuvaan sillä kiehkurat symbolisovat Jordan-virtaa. Ainakin maalaussessio antoi minulle aimo annoksen virtaa.

Illalla chattasin pikaisesti isä Vladimirin kanssa Facebookissa. Dad Vlad nuhteli ankarasti (kaikella ystävyydellä toki) sekä minua että Anttia. En saisi maalata enenkuin osaan piirtää. Se on kuin juoksisi ennen kuin osaa kävellä. Olen tavallaan tietoinen tästä ongelmasta, ja olen yrittänyt luonnostella ikonipiirroksia omin päin siinä sivussa. Rauhoittelin Vladia että teen nyt tämän ryhmän yhtenäisellä tyylillä, sitten voin ottaa rauhassa askeleen taaksepäin. Askel taaksepäin - sekin kuullostaa ihan viehättävältä ajatukselta.

Started Saint John today. Had a nice flow-experience painting the contours of the curly hair and beard, with my new kolinsky-brush. It´s as good as my teacher Antti told me - almost paints all by itself!

Äiti värjäsi lankaa

2010-09-18T22:59:00.000+03:00

Pitäänee blogata tämäkin villapaita, ennenkuin sille sattuu jotakin. Työ on valmistunut jo useita vuosia sitten, mutta nyt se on Pekolle sopiva. Aile ei suostunut käyttämään sitä, olen onnellinen siitä että pikkuveli suostuu. Langat ovat äitini kasvivärjäämiä, niitä oli kertynyt kassillinen, ja jotakin piti tehdä.

Kirjoraitojen mallit ovat Kansallismuseon julkaisemasta suomalais-ugrilaisia neuleita käsittelevästä vihkosesta. Ellen väärin muista, hiha on karjalainen, kaarroke setukainen ja helman kirjo hantien tai mansien käsialaa. Hihoissa, kaula-aukossa ja helmassa on kierreraitaa.

Langankireyksissä oli hillitön tekeminen. Purin ja neuloin ja kokeilin ja vaihdoin puikkoja ja tein kaikki temput ennen kuin sain kierreraidan kapeammaksi kuin kirjoraidan ja muun sileän neuleen yhtä leveäksi kuin kirjoraidan. Tein paitaa vaikka missä hiekkalaatikon reunalla, Ailea vahtiessani. Olkasauma valmistui bussissa matkalla Valamoon.

A pullower made of yarn my mother dyed with natural plant dyes. Size maybe 4 years old. The patterns are from a old booklet by the National museum on Finnland. The sleeves pat is karelian, the one on the shoulder seto and the one at the waist is most likely hanti or mansi - all fenno-ugric people.
I finnished it long ago, but my daughter newer wanted it. Now her brother agreed to use it, wich makes me very happy.

Naisten työ

2010-08-18T21:45:00.005+03:00

Tässä loppukesän lukemistoni. Kirja kattaa kehräämisen ja kutomisen varhaisen historian 20 000 vuoden ajalta, keskittyen yhteiskunnallisiin näkökulmiin. Kirjailijalta on myös saatavilla teos Prehistoric textiles. Aprikoin pitkään kumman hankkisin, lopulta päädyin tähän edullisempaan ja kansantajuisempaan.

No, sitä saa mitä tilaa. Olisi kai kannattanut hankkia se hard core -versio, sillä tämä oli minun makuuni hieman liian löysää jutustelua ja loputonta huolehtimista siitä että lukija nyt ihan varmasti on kärryillä, tietää mikä on loimi tai ymärtää mihin värttinänkehrää tarvitaan.

Se urputuksista. Kirja on tekstiilien ystävälle mielenkiintoinen ja sisälsi suurten linjojen ohessa paljon herkullista pikkutietoa. Oli sykähdyttävää lukea maailman ensimmäisestä "käsityöstä" Lascaux´n luolasta löytyneestä nyörinpätkästä. Tai miltä kuullostaa tieto siitä, että pronssikaudella lampaista lähti villa kuten koiran talvikarva, eikä niitä keritty vaan kammattiin. Keritisemistä tarvittiin kun lampaat kehittyivät sellaisiksi että karva ei enää lähtenyt - tämä sopivasti rautakauden alussa, kun oli mahdollista valmistaa keritsimiä. Pronssiin kun ei saa tarvittavaa joustoa.

Kirjan englanti ei ole kovin vaikeaa. Tai ainakaan ei tunnu siltä, sen jälkeen kun koko alkukesän lueskelin Jane Austenia, eglanniksi. Perus-käsityösanastolla pärjää. Summa summarum, ihan luettava ja suositeltava opus.

Kirjan tärkein anti oli kun oivalsin, asiaa hieman magusteltuani, mikä minua näissä perinteisissä tekniikoissa kiehtoo. Lautanauhat, neulakintaat, kehruu... mitä vanhempi tekniikka sen hauskempaa, minusta. En juurikaan harrasta historian elävöittämistä - ellei satunnaista Seurasaaren joulunäytelmää lasketa. En tarvitse mahdollisimman hankalasti tehtyjä lapasia, tai juuri tietynlaista vyötä. Pidän keski-ajasta, mutta sen diggailemiseen en kaipaa siihen tietynlaista asua.

Kun teen käsitöitä olen osana valtavaa naisten jatkumoa. Kuin yhteenkietoutuvia kuituja jotka jatkuvat vuosituhansia taaksepäin. 20 000 vuotta, käsityön täytyy olla jo kirjautunut perimään!

Täsmäkierrätystä!

2010-08-12T09:35:00.005+03:00

Tämä ei ehkä ole kovin blogin teemaan kuuluva postaus, mutta sen verran mukava sattuma, että haluan jakaa sen.

Lähdin viemään 3 muovikassillista pieneksi käyneitä lastenvaatteita LKA:lle. Pikku paviaanit on taas kasvaneet rakettivauhtia, muutakin turhaa tavaraa oli paljastunut kaapeista. Perillä Niittykummussa huomasin liikkeen sulkeneen jo klo 17. Onneksi pihalla oli keräysastia, jonne sain vaate- ja kenkäkassit. Jäljelle jäi pahvilaatikollinen roinaa, mm. pari kattilaa, kehystetty grafiikanvedos ja pino ompelukaavoja.

Ihmettelin siinä hetken mitä tehdä, kun pihaa ajoi auto. Kyydistä nousi ikäiseni nainen ja sylillinen pelejä. Totesin että kirppis on jo kiinni, ja että Matinkylän kierrätyskeskus ehkä olisi vielä auki. Sitten välähti ja sanoin: Näytäpä ensin mistä haluat päästä eroon! Huolin pikavilkaisulla Arvaa kuka -piirrustuspelin ja Alhambra -rakennuspelin, molemmat lähes käyttämättömiä. Sitten kehoitin naista vilkaisemaan laatikkoani, grafiikanvedos pääsi uuteen kotiin. - Tässä olis vielä näitä ompelukaavoja, on kuule ehtaa kasaria! - Pitäis tehdä tyttärelle sortsihaalari, nainen totesi. Selasin hetken pinoa, ja vips, siinä se kaava olikin, viimeksi käytetty lukion tokalla, siis 1983... Kyllä jaettu ilo on moninkertainen!

Ja jos joku haluaa pinon kaavoja, niin ottakaa yhteyttä!

Kesäkurssin loppuspurtti

2010-07-29T22:55:00.013+03:00

Torstaina väri- ja vaalennuskerroksia alettiin lisätä ikoniin kiihtyvällä tempolla. Antti kävi tekemässä sädekehän ääriviivan ympyräpiirtimellä. Sellainen pitänee hankkia, oli sen verran vekkuli väline, että sen käyttöä täytyy harjoitella. Väline on kuin harppi, jonka piirtävä pää muistuttaa perinteistä kastettavaa mustekynää. Plurauttaa siis väriä vääriin paikkoihin, kun sille päälle sattuu. Ruuvilla voi säätää viivan leveyttä. Kärki kastetaan väriin ja kahden kärjen väliin jää pari tippaa väriä. Muistan että isoäidin posliinimaalaustarpeisiin kuului sellainen, minne lie joutunut. Lapsena leikin sillä, enkä saanut tolkkua miten sitä on tarkoitus käyttää. Arkkitehtien varustukseen ympyräpiirrin on myös kuulunut, vaan ei enää, kun tekevät kaiken tietokoneella.

Antti piirtää ympyrää, piirrin on vähän suhrinut (oikealla)

Kurssilaisten ikonit alkoivat jännittävällä tavalla näyttää todella erilaisilta, vaikka esipiirros ja värisekoitukset olivat useimmilla samat. Jopa ilmeet olivat hyvin eri oloisia. Kasvojen valennuskerroksiin ryhtyminen hirvitti aluksi, mutta kun katsoi mallikuvia tuli kohtalaisen luottavainen olo. Vihreän taustan epätasaisuuksista en pitänyt ollenkaan, mutta työ ikääkuin vieri eteenpäin, eikä niiden kanssa sipertämiseen ollut enää aikaa. Antti suhasi ympäri luokkaa ja jakoi värisekoitus-tilkkasia sellaisella tempolla että heikompia hirvitti. Tämän monimutkaisempaa opetushommaa on muuten vaikea kuvitella, kaikki lahgat käsissä ja kaikki pallot ilmassa. Opettajalla on myös vatsuu siitä että syntyy sitä mitä pitikin. Ehkä 10 aloitelevaa kutojaa, ja loimien laitto puihin olisi vaativuusasteeltaan samaa luokkaa? No, jaa, 7 teiniä pilkkopimeässä komerossa ja valotettujen mustavalkofilmien laitto kehityspurkkiin oli kyllä kans niitä opettajauran herkkuhetkiä.

Tähän jäin kun torstaina oli aika lopettaa.

Torstai-iltapäivästä ajattlin, että ok, tämähän jää selvästi ihan kesken. Ei se mitään, joskus mahdun ja ehdin johonkin ryhmään tekemään sen valmiiksi. Tilanne ei edes harmittanut, sillä Antti oli varoittanut että kaikki eivä ehkä saa työtä valmiiksi. Kasvojen vaalennukset oli tehty ja Antti on lisännyt niiden päälle punertavan lasuurin. Jumalanäidin ilme oli rauhallinen, mutta vasen suupieli nyki - näytti siltä että kohta häntä alkaa naurattaa. (Ai, sä maalaat mua? Ihan kiva, antaa menä vaan!) Koko kurssi puski töitä kovalla tahdilla kunnes oli aika lähteä luterilaiseen palvelukseen Punavuoreen, Agricolan kirkolle.

Suomen luterilaisen kirkon jumalanpalvelusuudistuksen jälkeen en ole juurikaan käynyt sikäläisissä palveluksissa, ja vesper olikin tunnelmallinen yllätys, eikä oikeastaan kovin kaukana edellisen illan katolisesta palveluksesta - ainakaan ortodoksisen maallikon näkökulmasta. Palveluksen jälkeen pastori Henri Järvinen kertoi luterilaisen kirkon kuvasuhteesta laajemminkin, ja pahoitteli ettei hänen tästä aiheesta väitellyt kaverinsa ollut päässyt paikalle. Puhe sivusi mm. Tyrvään kirkon maalauksia ja Tuomas-messua. Tällä kertaa syntyi jopa hieman keskustelua, ja tilaisuus oli kaikin puolin kiintoisa. Mietiskelin sitä miten uusissa luterilaisissa kirkoissa näkee toisinaan Kristusta esittäviä taideteoksia, joista puuttuu kasvot. On nenä, hiukset ja parta, mutta muut kasvonpiirteet puuttuvat. Ilmiö on melko tavallinen. Mistähän siinä on kysymys?

Antti näyttää (vauhdikkaasti) miten aluspuvun vaalennosta tehdään.

Perjantai-aamuna oli vuorossa maalata mm. ikonien tekstit ja Jumalansynnyttäjän maforin tähdet, vaatteiden vaalennokset, sekä kasvojen yksityiskohdat ja elävöittämisviivat. Vaikka olin varautunut mestari-oppipoika -tyyppiseen opetukseen, tuli hieman yllätyksenä kun Antti parilla ripeällä pensselivedolla teki ikonin silmien yksityiskohdat. Sen verran ehdin lausua väliin, että saisko vähän isommat pupillit kuin teit tuolle Susannan ikonille? Sain myös luvan varovasti tummentaa iiristen ruskeaa oikealta, silmänvalkuaisen vastkkaiselta puolelta. Ennen kuin oikein tajusinkaan, ikoni oli kutakuinkin valmis! Olin täysin varautunut omaan mokailuun tässä työvaiheessa ja siihen että saattaisin tulla kurssilta kotiin mukanani jotakin, josta rivakalla hionnalla saisi tukevan pannunalusen. Olin ihan pöllämystynyt, hieman kuin olisi ollut raskaana ja joku muu hoitanut synnytyksen.

Sitten olikin aika siivota luokka ja keittiö. Palautekeskustelu jäi harmillisesti liian vähälle, sillä Antin piti ehtiä Raumalle lähtevään bussiin. Siihen tulee varmasti myöhemmin joku sopiva tilaisuus. Sitäpaitsi, taisin nyt jäädä ihan käytännön koukkuun, sillä tätä ikonia ei koskaan käytetä yksinään, vaan se on deisis-ryhmän osa - sen kuuluu olla yhdessä Kristuksen ja Johannes Edelläkävijän kanssa!

Ikoniltahan tuo näyttää...
Kunnia Jumalalle ja kiitokset kaikille mukavasta kurssista!

Kurssin järjesti Suomen ekumeeninen neuvosto ja Taidemaalariliitto.
The course was arranged by the Finnish Ecumenical council and the Finnish Painters Union.

Pompeijn punaista ja muita uusia ystäviä

2010-07-21T21:11:00.012+03:00

Toisen kurssipäivän aamuna oli ensin Iljan päivän praasniekkaliturgia hautausmaalla. Yllätysbonuksena ei-ortodoksiset kurssilaiset pääsivät kokemaan piispallista loistoa, mirhavoitelun ja lukijaksi vihkimisen. Palveluksen kielet olivat ainakin suomi, slaavi ja viro, kuorojakin oli kaksin kappalein. Oli mukava päästä mukaan juhlimaan, mutta keskittymistä nakersi maalaamisen hinku. Mellunmäessä odottava ikonilauta häivähteli silmissä, kunnes aloin nähdä ikonimaisia neniä, suita ja silmiä sekä seurakunnassa että papistossa.

Kun lopulta pääsimme maalaamaan ensimmäinen työvaihe oli tummentaa kasvot ja mafori-hunnun alla oleva "pipo". Vihertävän ruskean värisekoituksen nimi on sankir, joka tulee kreikan kielen lihaa tarkoittavasta sanasta. Millaista lihaa siellä Kreikassa oikein syödään...?

Väri pitää sivellä kellotaulu-periaatteella, seurava kerros aina piirun verran eri kulmaan. Se oli julmetun vaikeaa. Värialueen reunoihin yritti koko ajan jäädä vaaleampi "irvistys", eikä pinta halunnut millään tulla tasaiseksi. Muutaman värikerroksen jälkeen Jumalansynnyttäjälle oli ilmaantunut paha akne, tai allerginen kapi. Pari lisäkerrosta tasoitti iho-oireet, mutta kasvoissa kulki tumma rantu toisesta poskesta nenän ja silmän yli.

Tässä vaiheessa olin melko varma että pian pestään väriä pois, mutta koska Anttia ei tuntunut huolestuttavan, laitoin aivot narikkaan ja jatkoin sutimista.

Seurasi hieman helpompi vaihe, jossa siveltiin maforin päälle hyvin tasainen kerros pompeijn punaista. Pigmentti oli hyvin peittävä ja työ sujui kuin tanssi. Pohdiskelin väripigmenttien aistillisia nimiä. Pompeijn punainen sanana tuo mieleen villa dei Misterin seinämaalaukset, laavan, hehkuvan kuumuuden. Ultra mariini - olisiko suomeksi erittän merellinen? Umbra? Sehän kuullostaa juuri siltä miltä näyttääkin, tumma, raskas, ystävällinen.

Sitten työskentelyyn tuli jälleen takapakkia aluspuvun ja pipon sinisen kanssa. Mikään määrä värikerroksia ei tuntunut riittävän tekemään pintoja sinisiksi. Mietin että ilmeisesti mafori olisi villakangasta ja alusvitta silkkiä tai pellavaa, se selittäisi miksi ne pitää maalata niin erillaisesti käyttäytyvillä pigmenteillä.

Maforin reuna on maalattu, taustalle sivelty muutama kerros kellan-harmaan-vihreää ja sinisiä kerroksia on lisätty.

Sädekehää on vaalennettu (se oli taas helpompaa), sinisiä on syvennetty ja kasvonpiirteet on piirretty uudelleen punaisella.

Tähän jäin kolmannen kurssipäivän päättyessä. Ulkoreunaa on tummennettu ja ääriviivat on piirretty sinisellä. Näyttää taas lohdullisemmalta, mutta huomenna pitää alkaa rakentaa kasvoille muotoa.

Iltapäivällä kävimme entisessä Ekumeenisessa keskuksessa ja osallistumassa karmeliittanunnien rauhalliseen vesperiin Espoon Myllyjärvellä. Ekumeeninen keskus on tuttu paikka yli 30 vuoden takaa. Kävin silloin ystäväni kanssa ratsastamassa isä Robertin hevosilla. Muistan hämärästi harmaapartaisen miehen ja hänen rauhalliset hevosensa, Melek ja Lenko.

Ikonimaalari Ulla Vaajakallio esitteli keskuksen maalauksia ja kertoi suomalaisen ikonimaalauksen kehitysvaiheista omin silmin nähtynä, mikä taas olikin uusi näkökulma. Ekumeenisen keskuksen kirkko oli minulle jonkinlainen shokki. Pölyä nurkissa, hämähäkinseittiä ikkunoissa ja rakennuksessa leijaileva käyttämättömän kesämökin murheellinen haju. Oli hyvin vaikea yrittää nähdä paikka sellaisena kuin se oli ollut silloin kun seinämaalauksia tehtiin ja palveluksia toimitettiin. Keskuksen toiminta loppui kun isä Robert kuoli vuonna 2005.

Lopuksi siirryimme Jumalanäidin karmeliittaluostariin, sisar Claire Marie puhui lyhyesti katolisen kirkon suhteesta ikoneihin ja osallistuimme rauhalliseen vesperiin. Sisaren lyhyt puhe jäi hieman minulle hieman hämäräksi, ehkä osittain kielivaikeuksien vuoksi. Niin, katolinenkin kirkko kunnioittaa ikoneja, se tuli selväksi. Ei kai sitä nykyään ekumenian nimissä kokoontuneelle porukalle voi muuta sanoakaan? Vesper tuntui hyvältä ja rukous nuosi korkeuksiin.

Kesäkurssilla

2010-07-19T23:06:00.008+03:00

No niin, vihdoinkin otin härkää sarvista ja hankkiuduin ikonimaalauskurssille. Pitkään hirvitti, että en osaisi suhtautua oikein, olisin väärällä tavalla kunnianhimoinen tai ties mitä. Sitten kun olin jo päättänyt sittenkin kokeilla - sillä maalaaminen kutkutti niin vietävästi - tuli eteen kaikenlaisia vastuksia, kuten raskauksia, synnytyksiä, korvatulehduskierteitä ja muuta pientä häslinkiä. Nyt kun Riikokin on jo 2,5 v saatoin ilman liian suuria tunnontuskia järjestää koko sakin Tommin kera anopin mökille. Ensimmäinen kurssipäivä oli melko työntäyteinen, joten tässä pikaisesti läjä kuvia.

Esipiirros ja kuultopaperi josta kuva siirretään ikonilaudalle.

Lähdettiin liikkeelle valmiista piirroksesta. Valittavana oli Kristus, Jumalansynnyttäjä ja Johannes edelläkävijä. Kristuksella oli outo leuka, Johanneksella parrassa ja hiuksissa hirmuisesti piperrettävää, mutta Maria oli tutun oloinen, sellainen että olisin saattanut piirtää hänet itse (jos osaisin).

Kuultopaperin taakse hierrettiin punaista ja paperi kiinnitettiin laudalle. Piirros siirrettiin piirtämällä viivat uudelleen kuulakärkikynällä.

Piirrosviivoja on vahvistettu umbralla ja emulsiolla, jotta ne eivät pyyhkiytyisi pois. Koko laudalle on sivelty monta ohutta kerrosta keltaokraa eri suuntiin. Terävöitin valokuvaa rankasti, jotta okran sivellinviivat näkyisivät.

I finally got myself on a icon painting course. Here are some of the first stages.

Viron matka

2010-05-18T09:49:00.007+03:00

Kävimme koko perheen voimalla Värskassa juhlimassa kylän praasniekkaa, Georgios voittajan päivää eli Jüripäev´ää. Matkan käsityöanti oli hieman laihempi kuin viime kerralla pari vuotta sitten, jolloin törmäsin sikäläisiin käsityöläisiin museolla ja pääsin piipahtamaan kunnantalon käsitöötubassa. Kirkossa, haudoilla ja Kirmasniityllä sai kuitenkin ihailla komeita kansallispukuja, ja Seto talumuseumilta tuli ostettua yhdet kirikindad ja pirtanauha-kirjanmerkin.

Paluumatkalla Tallinnasa ostin viimeisillä krooneillani itselleni Sadamarketista kahdet tuplatumput ja Tommille kaksinkertaiset sormikkaat. Teollista tuotantoahan nuo ovat, mutta ihan kelpo tummppuja. Tuskin ehdin sellaisia itselleni tekemään. Surullista oli että käsintehdyt museon kintaat maksoivat 180,- ekr ja tuplatumput 195,-.

We visited Värska village in South-east Estoia during st. George day celebrations. The withe-and-grey mittens from The Seto Talumuuseum were cheaper (180,- ekr) than the industrially produced orange doublemittens (195,- ekr) i bought in Tallin on the way back. The small piece of ribbon is a bookmark.

varrasvirkkuuta

2010-04-12T13:03:00.005+03:00

Tältä pesee nyt tarinaa varrasvirkkauksesta. Olin nähnyt sitä Solmun kokouksessa, ja jälki oli miellyttävää. Netistä löytyy selkeä ohjevideo. Välineet ovat lankaan sopiva virkkuukoukku ja paksu neulepuikko, lasta tai viivoitin. Mitä paksumpi apuväline sen harvempaa "pitsiä" syntyy. Ketjuvirkatun nauhan läpi nostetaan isoja silmukoita puikolle ja sitten ne yhdistetään pieniin nippuihin yhtä monella kiinteällä silmukalla kuin nipussa on isoja silmuja. Tämä näin karkeasti.

Ensimmäisestä kokeilustani sukeutui kauluri. Lastana käytin neulepuikkoa kokoa 12. Aluksi tein vain tuota kaulan ympärilä olevaa osaa suorana kappaleena, aikomuksena vain tehdä koetilkku. Pala alkoi kuitenkin työn edetessä kaartaa hieman vasemmalle ja sain vision kaulurista. (Soitin Lauralle hätäpuhelun, ja sain ohjeeksi jättää keroksen viimeinen silmukka hyyyvin löysäksi, jotta kapple ei kiertyisi.) Joku väitti että varrasvirkkausta ei voi tehdä pyörönä - onneksi en tiennyt sitä etukäteen. Aloin poimia silmuja kaula-osan alareunasta ja tein reippaasti lisäyksiä. Tällainen tuli.

Sitten piti uudestaan kokeilla syntyisikö jo vähemmän kieroa suorakaidetta, ja syntyihän sitä. Lastana oli parin sentin viivoitin, sillä tuli harvempaa jälkeä. Päihin vähän verkkoa, nirkkoreunaa ja paria helmeä. Napitusvälineeksi hieman hyperbolista tasoa: pieneen ympyrään lisätään joka toisella silmukalla niin että saadaan kikkura-kukkanen.

Some experiments with broomstick lace.

Tuplatumppuja ja muita harharetkiä

2010-03-21T17:39:00.008+02:00

Tuplatumppukokeilut jatkuvat. Ailen tumput valmistuivat ja ovat ok käytössä, vaikka ranteen sisäpuolelta poimttu sisätumppu tuli heiman liian isoksi. Tässä on Riikon tumput alullaan. Tein ensin sisätumpun seuraavasti: Ruskealla merinolangalla 1,5 cm sileää, nirkkorivi ja 4 cm sileää, ranneresori ja normaali tumppu.

Kuvassa vaihe jossa olen poiminut ruskealla luodusta reunasta uudet silmukat ja lähtenyt toiseen suuntaan tekemään ulomman tumpun rannetta oranssilla Nalle-langalla. Lopuksi taitoin siniruskean tumpun oranssin sisään ja kiinnitin sieltä täältä.

Valmis! Melko tuskaton systeemi, ja Riiko tykkää tumpuista. Toimivat hyvin pikkupakkasella tai vuorettomien kurarukkasten alla.

Tämä vaatisi oikeastaan ihan oman postauksen. Sain ergonomisen virkkuukoukun ja opin virkkaamaan! Minä, joka olen vakuuttunut etten edes halua virkata. Että virkkaaminen on tylsää ja rumaa. Olen voittanut viimeisenkin peruskoulunaikaisen trauman... ? Olen sekaantunut myös varrasvirkkaukseen. Kaikkea sitä ihminen väkertääkin. Kuvaan vähän lisää ja palaan asiaan.

Double mitten 2.0 or maybe 2.1... Started with brown and blue merino yarn and made a regular mitten. Then I picked up stiches from the vrist and headed the other way making an slightly bigger mitten in orange. Last I pushed in the brown-blue mitten into the orange and fastened them with a few stiches.

I have recently experimented with broomstick lace, I get back to this later with more photos...

Egyptin vitsaus on pitänyt lomaa

2010-02-15T13:37:00.014+02:00

Näin pitkälle jaksoin, ja sitten tuli muita kiireitä. Ohje on luvalla sanottuna epämääräinen, esim. pohjetta varten olen lisännyt vähän miten sattuu, koska alkuperäisessä ei ollut lainkaan lisäyksiä. Varpaan lisäyksissä oli merkitty lisäys joka suunnikkaaseen, mutta todellisuudessa malli piti kutinsa vain jos teki yhden ainoan lisäyksen. Kantapää oli ohjeessa eri kuin tekijän kuvassa, sikäli kuin sain selvää... Palaan kai puikoille kun tummppukiireet hellittää.

Huomaa Joonaksen tekemät hienot "sukkapuikonsuitset".

Tässä välissä piti kuitenkin tehdä pikaslipoveri ja sitä varten opetella virkkaamaan. Suit sait sukkelaan, vaikka virkkaaminen ei ole kuulunu lempilajeihini. Puikot ja koukut 3,5 bambua. Materiaalina on Rosarios Sole Latte -maitolanka, jonka työstämistä lupasin uutisoida. Retkahdin kaupan alehyllyllä ihanaan väriin ja silkiseen tuntuun, mutta,mutta. Ei mikään meikäläisen unelmalanka, tämä jamakka. Tai pikemminkin kokkelipiimä, ensimmäisessä kerässä oli 3-4 solmua ja toisessakin pari. Lanka oli käsialalleni liian lipsuvaa ja olisi pitänyt neuloa ultrahitaasti, jotta olisi tullut tasalaatuista silmukkaa. Kun pääsin kainaloihin, oli alareuna jo nukkaantunut. Sitäpaitsi tuntui jotenkin riähkältä neuloa ruokaa.

Hiha-aukkoihin virkkasin jonkinlaisen nirkkoreunuksen: 5 pylvästä yhteen kiinteään silmukkaan ja sitten 3 hyppäys. Tämä näin empiirisesti tuotettuna ohjeena, sillä en oikeasti osaa virkata, enkä ole koskaan aiemmin tuottanut virkkamalla mitään järkevää. Ketju- kiinteäsilmukka ja pylväs tuli kai opittua peruskoulussa, siinä kaikki. Kirjahyllyssä löytyi ammoisen kässänmaikan, Raija Heleniuksen opus Tyttöjen käsityö, ja siinä oli selkeät kuvat joita seurata.

Tuo mikä koristaa kaula-aukkoa ei sitten ole mikään röyhelö, vaan hyperbolinen taso, koko slipoveriprojekstin perimmäinen syy. Kiinetitä silmukoita ja lisäys joka toisella. Lisäys jokaisella olisi tuottanut vielä villimpää kikkuraa. Koska selvisin virkkaamisesta hengissä, ja lopputulos oli hauska, saatan hyvinkin tehdä lisää matemaattisen mallintamisen kokeiluja.

Neiti on tietysti jo ilmoittanut ettei (sittenkään) pidä sliparistaan, käytettyään sitä kahdesti. Mikä lienee äiti-tytärsuhteessamme vialla? Tällä kertaa slipari lätee leppäkeihäänä kummitytölle. Kunhan joku käyttää.

Sitten on tämä tupla-tumppu -rojekti. Ailen kädet on herkät ahavoitumaan ja epäilen syyksi erilaisia fleecevuorella varustettuja, vettä kestäviä ja mukamas hengittäviä -TEC rukkasia. Olen vakuuttunut etteivät mokomat ollenkaan hengitä niin hyvin kuin luvataan, kosteus jää käsiin ja sormet palelevat.

Itse olen tänä talvena palannut 60-luvun lapsuuden virityksiin, tuplat villatumput riittävät hyvin vaikka pakkasta olisi reilustikin. Syntyi ajatus kaksinkertaisista tumpuista joista ei voi hukata sisempiä! Takana on yksi muutaman vuoden takainen tuplatumppukokeilu, johon palaan myöhemmin. Ailen kantelekaverin äidiltä sain nyt idean kaksinkertaisista tumpuista, joista sisempien silmukat on poimittu ulompien ranteen sisäpuolelta. Kuullostaa kimurantilta? Ehkä nuo kuvat selventävät.

Ulompi lanka on kulutuskestävää 7-veikkaa (URK! Mun inhokki-lankaa!) jota on äidin värjäyskokeiluista jäänyt läjäpäin. Sisempi onkin sitten Cervinian 100% merinoa, mikä epäpyhä liitto... Käytin sisätumppuun samoja 3 bambupuikkoja kuin ulompaan. Lisäyksistä näkee että on mun käsialalle hiukka liian isot puikot, taka-ajatuksena on kuitenkin hyvä ilmanvaihto sisimpään kerrokseen. Rujoltahan tuo näyttää mutta sama se. Lopuksi aion käsitellä tumput lanoliinilla vettähylkiviksi. Ja jos tytrylle ei kelpaa, jäävät tumput odottamaan poikien kasvamista.

The egyptian stockings are taking a brake. Had some difficulties in interpeting the istructions... Meanwihle I have been experimenting with finishing edges with crochet, a almost totally new technique to me. The collar of the slipower is not a lace, but a hyperbolic plane. Increasing every second stich. The yarn is Rosarios Sole Latte milkfibre, something I found on the "special offer" shelf. Milkyarn is definetly not my cup of tea. Too slippery. Crocheting a hyperbolic plane was fun and I might do some more.

Ohter experiment going on is the double mittens 2.0. Some years ago I made a pair of double mittens wich I´ll get back to later. This time I picked up new stiches inside the wrist. Sockyarn outside, 100% merino inside. I´ll let you know how it worked out.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

2010-01-04T22:41:00.004+02:00

Uusi vuosi, uudet metkut. Aloitin NE sukat - eli keski-aikaiset Egyptiläiset mamelukkisukat. Kokonaan kirjoneuleiset, kärjestä aloitetut, primitiivisellä kantapäällä varustetut, häkellyttävän kauniit sukat, joissa kiertää yhtenä kirjoraitana "jumalan nimi" - Allah - kufilaisella kalligrafialla. Joko hengästyitte? En ihmettele, olin itsekin ensin niin pähkinöinä, että tyydyin fanittamaan kuvia netissä. Viime keväällä aloitin sitten varovasti lähestymään projektia neulomalla tavallisen sukan, jatkoin kirjosukalla, pidin hengähdystaukoa pitsisukan merkeissä ja jatkoin varpaasta aloitetulla sukalla. Siinä ohessa luin HistoricKnit -yahoo listaa.

Alkuperäinen sukka on puuvillaa, mutta jotenkin en pidä puuvillan neulomisesta, joten otin langaksi Pirkanmaan kotityön Ryijylangan, 100% villaa. Puikot on kokoa 2. Tekokuidun käyttäminen tällaiseen työhön tuntuisi lähes pyhäinhäväistykseltä. Bloggaan lisää sitä mukaa kun sukka pitenee. Pitäkää peukkuja!

Alussa oli 5 silmukkaa, suo, puikot ja hullu akka.
(Ei mikään häävi kuva, laita uuden kun homma etetnee.)

I started to knit THE Egyptian Stockings. All in stranded knitting, toe up, with a primitive heel, incredibly beautufull stockings with "the name of god" - Allah in Kufic calligraphy. You find the description breathtaking? Yeah, me too. To begin with I just drooled over them on internet. Last spring I took a step closer by knitting first a pair normal socks, then a pair with stranded pattern all ower, took a brake with a pair of lace stockings and went on with some toe up -socks. The HistoricKnit -yahoo group provided a lot of good info.

The original stocking is cotton, but somehow I´m not a cotton type of person, so I setteled for 100% wool. Needels are European size 2. It would have felt like a sacrilege to use a sock yarn with polyester. I`ll blog as the work advances. Wish me luck!

Valoa pimiään

2009-12-02T20:55:00.008+02:00

Nämä Maija-Liisan bambusukat ei selityksiä kaipaa. Pikemmin tulee pääsiäinen mieleen kuin joulu. Ribbimalli joustaa jalan mukaan ja on yhtä helppo kuin kaunis, oikeaa ja nurjaa sopivassa suhteessa:

Maija-Liisa made a pair of bambusocks, nice and simple, just right for this dark december days. Ribbed pattern, o=knit, n=purl krs=row. The ribbing makes the sock fit tight.

Kesäsukat

2009-10-26T10:45:00.006+02:00

Kesällä tuli tehtyä myös kahdet sukat. Ullaneuleen "strawberry fields" -nilkkasukat ensin suklaanruskeana nilkkuriversiona Ailelle ja sitten itselleni polvipituisena, niin että pohkeen jälkeen kavensin yhden pitsiraidan pois.

Pitsiporkkana?

Täytyy sanoa että olen ihan turhaan vierastellut pitsineuletta. Se olikin helppoa kun, kehitin itselleni erilaisia hokemia jotka rytmittivät käsien liikkeitä ja auttoivat muistamaan. Esimerkiksi saatoin mutista mielessäni "on-ni oikein, nut-tu nurin, lang-an kierto, ja kaa-hden noston kaa-ven-nus". Pitsineule on jopa yllättäin nopeaa, kun neuleen pinta on reikiä täys.
Uusi mukava tuttavuus oli tämä "kahden noston kanvennus" eli nosta oikein neulomatta, nosta oikein neulomatta, siirrä 2s takaisin vasemmalle puikolle ja neulo takareunoistaan yhteen. Mansikkasukissa on myös siro ranskalainen kantapää ja veikeä "aina oikein" raita kierämässä jalan syrjässä varpaaseen asti. Hauska neulottava ja selkeä ohje.

Lace stocking "Strawberry fields" from Ullaneule. It´s my first atempt with lace, and I´m fairly happy with it. Knitting lace is faster than I tought, beacause of all the little holes! I developed short rhymes to remember the pattern and keep a nice rythm. I kept mumbling as I knit, things like " knit´n knit an´two to-gether". The french heel was new to me, I quite like it, seems to me it is faster to make. The original pattern is sock length, but I added a extra repeat of the pat and decreased it after the calf.

Uusissa opeissa

2009-10-12T20:26:00.018+03:00

Terveiset kultauskurssilta! Ai miltäkö?
Pieneksi johdannoksi: Olen jo pitkään yrittänyt päästä ikonomaalausta oppimaan. Vaan joka kerta kun olisi ollut tilaa kursseilla tai muuten hyvä tilaisuus, on tullut jonkun sortin force majore - raskauspahoinvointia, laskettu aika lähellä, tuore vauva talossa tai muu putkiremonttia vakavampi härdelli. Olen päätellyt, että tämä tarkoittaa että pääsen maalaamaan ikoneja sitten kun sen aika on.

Koska kuitenkin olen luumuillut kotosalla pian 7 vuotta, on tänä syksynä ollut ihan pakko päästä ihmisten ilmoille ilman pikkupaviaaneja. Espoon työväenopisto tarjosi entisöinti-puutyöt -alkeita, lopultakin nikkaroimaan! Oikohöylät, sirkkelit ja muut maailmanlopun masiinat ovat syksyn aikana käyneet tutuiksi. Tekeillä on rahi, jonka malli on 1900-luvun alusta - palaan siihen sitten kun alkaa olla kuvia. Pari viikkoa sitten huomasin Ortodoksiviestistä että kulttuurikeskus Sofiassa oli tarjolla kultauksen peruskurssi. Tuosta kuitenkin on hyötyä sitten kun pääsen ikoneiden kimppuun, tuumin ja ilmoittauduin. Sitäpaitsi, kun lopulta palaan takaisin omiin hommiin, voisi kokeilla kullan käyttöä taidegrafiikassa. Ja jospa kultaisin rahiin jyrsittävät koristeurat?

Kulttuurikeskus Sofia toimii Osuuspankki-opiston entisissä tiloissa Vuosaaren Kallvikissä, erinomaisen kauniilla paikalla. Samalla tontilla sijaitsee myös Kultaus oy Snellman, jonka tiloissa kurssi pidettiin. Opettaja, Raimo Snellman, oli jotenkin tutun näköinen, mutten millään saanut päähäni mistä. Kävi ilmi että oltiin tavattu Tapiolan kirkolla. Niinpä niin, kaikkihan siellä käy, ja miksei kävisi, kun on mukava meininki.

Meitä kurssilaisia oli mukavasti vain viisi, ja hauskasti hieman eri aloilta. Ikonimaalari, kehystäjä, taidemaalari, lasitöiden tekijä ja minä. Ensi töiksemme saimme kaksi kipsireliefiä kukin, niistä putsattiin ja hiottiin pahimmat rosot pois.

Tässä kipsipää on saanut kerroksen punaruskeaa polimenttiä, kerroksen sellakkaa ja lopuksi kerroksen mixtion-pellavaöljyä - siitä tosin pyyhittiin enimmät pois, ettevät kultalehdet "uppoaisi" öljyn tahmaan. Aivan kuten ikkunahommissakin, ollaan tekemisissä melko vaarattomien kemikaalien kanssa. Öljykerros jätettiin kuivumaan yön yli.

Lehtikulta on pakattu pieniin silkkipaperivihkoihin. Vihkosta kulta kipataan varovasti mokkaiselle tyynylle. Siinä siitä leikataan sopiva pala, joka nostetaan oravankarvaisella lekarilla. Lekari sipaistaan ensin poskea vasten, jotta siihen tarttuu hitunen rasvaa, johon taas läpikuultavan ohut kultalehti tarttuu.

Välityönä kultasimme lasia. Kristiina on nostanut kultalehden lekarilla ja asettaa sen tyynyn vekkiin odottamaan. Lasiin siveltiin vesi-liivateseosta ja lehti laskettiin siihen. Vaikka kulta oli kuinka kurtussa lasin päällä, vetäytyi se kuivuessaan sileäksi.

Kipsipää on saanut päälleen läjän kultaa. Vieressä "orava". Ensin kultaa töpöteltiin varovasti vanutupolla, sitten se hierottiin kiinni siveltimellä pyörittäen. Ihan ihmeen helppoa!

Lopuksi työt saivat päälleen kerroksen sellakkaa, tai paikoin sellakka-liitu seosta himmentämään, sekä hiukan patinointi-ainetta maun mukaan. Muun ohessa kurssilla tuli hirmuinen määrä pikkutietoa, kikkoja ja lisäkonsteja, joita joskus voi soveltaa johonkin. Ideat kuplivat jossakin takaraivossa. Pakastimessa on purkki polimenttia ja muita tarpeita saa ostaa Raimolta. Sitäpaitsi Tommi unelmoi suklaakakun koristelemisesta lehtikullalla...

I have since long dreamt of taking a course in iconpainting. Every time I tried to go, some kind of force majore turned up. Maybe it´s not the right time for that yet. When I heard of a beginners course in gilding, I decided to take the back door, a step closer to iconpainting. It was a very interesting weekend, and now I have a few nice ideas bubbling in the back of my mind.

Vimeaikaiset tekemiset

2009-09-30T21:56:00.016+03:00

Ohho, Solmuni on ollut piiitkällä kesälomalla. Tässä kuvia joissa käy ilmi syy moiseen. Yleis-spesialisti Koskivaara on sekaantunut sangen amatöörimäiseen ikkunaentisöintiin. Sille en tosin voinut mitään, mökin ikkunoille oli kertakaikkiaan pakko tehdä jotain. Vuokranantaja ei ollut kiinnostunut ja tilanhoitaja eli pehtoori kiinni maanviljelyssä. Joku edellinen vuokralainen oli mennyt läästimään pokiin jotakin alkyydimaalia, joka hilseili huolestuttavasti. Mökillä ikää noin 100 vuotta. Ei siinä entinen Seurasaaren opas voi vain vierestä seurata kun kauneus lahoaa! Siis aloitin rohkaisemala mieleni käymällä "pyhiinvaellusmatkalla" Billnäsin rakennusapteekissa. Sieltä sainkin niin ohjeet kuin aineet. Lisää neuvoja löysin museoviraston korjauskortit -sivustolta. Ja ei kun hommiin.

Joo, ei noin. Ensi kesänä hankin kittilampun vaikka kiven silmästä!

Koska ikkunat olivat (kenties jopa alun perin) ilman aluskittiä - pokan ja lasin välissä ei siis ollut mitään, ei auttanut muu kuin poistaa vanha kitti ja irroittaa lasi. Ei mikään helppo homma, kun vanha käsinpuhallettu lasi on haurasta kuin mikä. 2 kuudesta ruudusta säilyi ehjänä. Infrapunalamppu, jolla kitin olisi saanut pois särkemättä lasia, olisi maksanut 800,-. Arvatkaa harmittiko?

Pekko tutkii aikaansaatua tuhoa. Keittiö on hyvin tuutletettu.

Seurasi viikon verran ankaraa skrapausta. Kuumailmapuhallin lauloi ja pokat ja karmit puhdistuivat pikkuhiljaa. Lapset leikkivät "skrapaamista" hiekkalaatikolla. Aile, 6v halusi osallistua ihan oikeasti.

Puhtaat puuosat käsiteltiin pellavaöljyllä moneen kertaan. Tämä alkoikin sitten taas olla kivaa työtä. Täytyy hehkuttaa että myrkyttömien luonnonmateriaaalien kanssa pelaaminen on entisöinnissä yhtä nautinnollista kuin "rättikässän" puolella. Ettenkö sanoisi aistillista!

Ikkunakitti - vain pellavaöljyä ja liitua.

Tuossa kuvassa on mukana kumihanskat vain sen takia, että kitti kannattaa lämmittää ennen vaivaamista, ja se sattui lämpenemään aika lämpimäksi... oli myös ihan kiva voida irroittautua hetkeksi kittimöykystä ja ryystää vähän teetä.

Tässä lasi on paikallaan aluskitin päällä ja poistan ylimääräistä aluskittiä. Jokaisen työvaiheen välissä piti antaa maalin tai kitin kuivua. Se olikin kasvimaan kannalta ihan hyvä. Saimme ikkunahommista huolimatta kohtalaisen mangoldi- , porkkana- ja salkopapusadon. Punajuuret ja perunat joutuivat peurojen suuhun.

Naulalankaa oli melko helppo käsitellä mutta lopputulos olisi ollut siistimpi naulaimella. Nyt naulat joutuivat sen verran vinoon, että pistävät esiin päällyskitistä. Ilmeisesti keittiön eteläikkuna tulee kaipaamaan huomiotamme sitten kun olemme saaneet mökin kolme muuta ikkunaa kuntoon. Ja nyt ei puhuta sisäikkunoista ollenkaan. Huokaus. Onneksi maalaus oli huippu-hauskaa. Pellavaöljymaali oli kuin silkkiä siveltimellä, peitti tehokkaasti ja tuoksui hyvältä. Alkydimaali on tästälähtien kirosana. Mieltäni kutkuttaa myös havainto, että ainakin eteläseinä alkaa olla punamultaa vailla...

This summer we have been repairing the kitchen window at our summer cottage in Bromarv. The house is about 100 years old, so we chose to use traditional methods and natural materials. At the "building farmacy" Rakennusapteekki, a center for information, materials and recycling of parts of buildings, we got all the help and advise we needed. It was hard work and a lot of fun. We have three more windows to do...

Entisönintikurrsin "saalista"

2009-05-26T15:01:00.002+03:00

Ritvan särkitahna:

Suolista särjet, jätä suomut. Savusta puoli tuntia. Poista kaloista isot ruodot, tämä kannattaa tehdä niin kauan kun ovat vielä lämpimiä. Laita tehosekoittimeen, ajele tahnaksi, lisää rypsiöljyä, ketsuppia, sinappia, suolaa ja ruohosipulia. Maistuu kuulemma ihan Kallen mätitahnalta. En ole vielä kokeillut...

Tuolit saivat kyytiä

2009-05-19T15:20:00.016+03:00

Terveiset työväenopiston entisöintikurssilta. Takana on viikonlopun verran pölyä ja hikeä, vaan yllätävän vähän kyyneliä. Huutosnetistä syksyllä hankkimani pinnatuolit pääsivät asianmukaiseen hoitoon. Ensin piti saada halkeillut maali pois kuumailmalla ja lastalla. Istuimesta se kävikin melko kätevästi, vaikka maalin alta löytyi halkeillut lakkaus. Lakka paloi juuri kun maali alkoi irrota, ja palanut lakanjämä muuttui tahmeaksi. Hankalinta oli lastan metalliosan kuumeneminen. Tuolin jalat ja pinnat oli siklattava, niissä oli melko lailla lakkaa jäljellä.

Lopuksi koko tuoli hiottiin hiekkapaperilla, halkeamat kitattiin lakkakitillä, lenksut pinnat ja jalat liimattiin ja jätettiin kuivumaan. Toinen tuoli puhdistui jo varmaan puolta nopeammin! Viikonlopun aikana ehdin maalata ensimmäisen tuolin kertaalleen, joten kyllä tässä vielä projektia pukkaa.

Tämä on siklausta.

Vähintään yhtä kiinnostavia olivat muiden hommat. Yllä oleva tuoli oli Billnäs-henkinen toimistotuoli. Pohjassa taisi lukea Schauman. Alla on 30-luvun tupakkapöytä saanut uutta viilua reunaansa. Aika ronskin näköistä tässä vaiheessa, mutta sunnuntai iltapäivästä jo ihan toisenlainen.

Siro vanerituoli oli pelastettu joutumasta roskiin.

Verhoillun nojatuolin sisuksista löytyi pieni lappu.

Kirkuvan sävyiset miranoolit ja 70-luvun muut pahat teot kostettiin aina seitsemänteen maalikerrokseen asti...

Uskokaa tai älkää, tästä tulee divaani. Jään odottamaan kuvaa valmiista...

Last weekend I´ve been on a course in renovating old furniture. I fixed up the two chairs I bought on auction last autum. (The black and orange chair on top of this post.) It was great fun to scrape of the old paint, glue the chair and paint it. The others participants too had a lot of intersting projects. The last picture on this page is a divan.

Se kenkku vöyriläinen

2009-05-06T13:55:00.005+03:00

Purin vöyriläisen kantapään. Kantalapun raunasta nostettujen silmukoiden jättämät reiät olivat liikaa. Tein uusiksi - edeleen reikiä. Sunnuntai-aamuisen postauksen jälkeen puin itseni ja Riikon, pakkasin Riikon lounaan ja varavaipat, heitin koriin vielä sen ilkeän sukantekeleenkin, ja lähdimme kirkkoon.
Käsityökerhon supertaitureita oli paikalla muutamakin, josko heiltä saisi toimivan niksin, tuumailin, kehno, omiani palveluksen aikana. Kirkkokahvilla uskoin sitten huoleni Hillelle. Nosta silmukka kiertäen oli vastaus. Tai sitten poimit vasta toiset silmukat - ei reunimmaiset. Kipaisin kotiin ja kokeilin molempia konsteja. Kiertämällä nostaminen tekee kivan koristeellisen reunan, kun taas toisien silmukoiden poimiminen sopi paremmin tähän kirjoneuleiseen kantapäähän. Reunasilmukat tasoittuivat sukan sisällä huomaamattomiksi. Minkähän ihmeen takia tällaisia "kunniallisia fuskauksia" neuvottu koulukäsitöissä? Kärsi, kärsi niin kirkkaamman kruunun saat?

PS. Tuli ostettua maitoproteiinista tehtyä lankaa. En periaatteesta bloggaa lankaostoksia, mutta palaan asiaan kun tämä ihmelanka pääsee puikoille.

I now have a solution for picking up stiches from the heel flap without getting holes. I can either turn the stich round once, wich gives a decorative edge, or pick up from the second stich of each row, not the first. Picking from the second stich works nice if the heel is stranded knitting.

Tiedoksi...

2009-05-04T14:22:00.002+03:00

Solmublogi on tästä lähtien yhden naisen juttu. Ompeluseura Solmu jatkaa solmimistaan ja voi hyvin, mutta koska blogi on ollut lähes kokonaan minun kirjoittamani, ei ole mieltä väittää sitä ompeluseuran blogiksi. Ei siis mitään sosiaalista draamaa. Jotta lukijat löytäisivät tänne edelleen osoite pysyy samana.

Terveisin Kata

This blog continues as a one-woman project. The others in the sewing-circle never got interested in blogging. The url will remain the same.

Best regards, Kata

Nyt iski sukkakuume tännekin!

2009-05-03T08:28:00.007+03:00

Kaikki on kyllä sen kauhean internetin vika. Sompailin ympäriini linkkiviidakossa ja kuinkas kävikään. Katsokaa vaikka näitä keski-aikaisia egyptiläisiä sukkia. Mä haluan tuollaiset. Melkein heti!
Ongelma on siinä, että vaikka olen neulonut paljon, olen tehnyt elämäni aikana ehkä noin kymmenen sukkaparia. Noloa! Lapasen pyöräytän tuosta vaan, ilman ohjeita, mutta sukkaa varten kaivan esiin Kyllikki Mitrosen ja Maija Niemisen "Suomalaisen sukkakirjan", helmi vuodelta 1980. Sen perusohjeilla syntyy jalan muotoinen sukka ja vielä parempi on luku nimeltä Tavallisimmat sukan neulomisessa esiintyvät virheet. Sitä olen nöyränä tutkiskellut useaan kertaan.
Olen laatinut strategian egyptiläissukkien saavuttamiseksi. Ensin tein tavalliset polvisukat. Sukkakirjan ohje "Nastolan tasaraitaiset" oli helppo. Lanka on Top Wool, vanhaa varastoa, sitä ei enää saa kaupasta, (ruskea) ja 3 vihreää äidin värjäämää mitä-lietä. Puikot bambua, koko 3.
Ohjetta en "tietenkään" voinut seurata yks-yhteen, vaan tein koristeellisen muunnelman puolipatentti-kantapäästä. Siis se tuolla alempana kommenteissa mainittu peltopyyn-silmä-kantapää. Kun puolipatenttia neulotaan * 1 oikein, 1 nosta neulomatta* ja seuraava kerros kaikki nurin, tehdään tämä variaatio niin että kolmas kerros onkin *1 nosta neulomatta, 1 oikein*. Alkuun kyllä manasin että tulee närhen-muna-kantapää, mutta loputulos on kelvollinen.

Koska olen melko tyytyväinen "Nastolalaisiin", tein vielä tupsut nilkkoihin, jotta en vahingossakaan työntäisi niitä kumisaappaisiin. Tupsut on hahtuvalankaa.

No niin, takaisin strategiaan. Päättelin että nyt vuorossa on kirjoneulesukat. Edelleen Sukkakirjan ohjeita, kirjoraitaiset sukat Vöyristä - från Vörå. Nyt alkoivat ongelmat. Vinoneliö-kuvio kiristää. Kun sukka ylsi nilkkaan asti, kuviota oli vileä jäljellä viiden sentin verran. Päätin käyttää pikku vinoneliö-kuvion kantalappuun. Olipa tosi fiksua, no ainakin opin neulomaan nurjaa pitäen kaksi lankaa sormella! Kantakäännös on hillittömän ruma ja vaikka kiristin lapun reunasilmukoita niin että lanka natisi, jäi niitä nostaessa hirvittävät reiät. Voi vain toivoa, että tämän sukan pari ei ole yhtä kamala.

Suututtaa, en kommentoi...

Kun nuo rumikkeet valmistuvat, aion tehdä vielä yhdet varpaasta aloitetut sukat ennen kuin lähden "mamelukkisukkien" kimppuun. Ohjeet on Ullassa. Ehkä nettiselaimessa pitäisi olla "tyhmä blondi" -suodin joka ei päästä meikäläistä sivuille, joissa on liian vaikeita neuleohjeita?

I got the sock bug now. It´s all internet´s fault! Just look at theese wonderful medieval egyptian socks. I want them.
But I´m not very god at socks, therefore I have made up a startegy how to get them. Lots of practise needed. First I made a pair of normal knee highs. As you can see from the top of this page, they came out fine. The heel style is called partridge eye heel, google for instructions in english. I added pompoms at the ancle to prewent myself from putting them in my rubberboots...
Now I´m working on a pair of socks with stranded knitting, but they are giving me BIIIG problems: Some of the patterns are too thghly knitted. When I got to the heel I had some 5 cm of chart left, and I decided to use one of the charts for the heel flap. Well, at least I can now do stranded purling with two yarns on the finger... The stiches on the sides of the flap ar enormous, no matter how tight I pulled the yarn. When I picked them up after turning the heel, I got a line of ugly holes...
My next thing, after this misery, is to try a pair of "from to up"... wish me luck! ;) I have the instuctions here. Maybe there should be a "stupid blonde" -fillter on my browser to keep me away from pages with too difficult knitting patterns?

Virvon varvon virtuaalisesti

2009-04-05T22:29:00.011+03:00

Siunausta kaikille lukijoille! Tässä kuvassa virpokukat ovat vielä ämpärissä ja ämpäri vajaa, pajunkissat odottavat vielä Otaniemen pöpelikössä. Tätä kirjoittaessa on palmusunnuntain ilta, vitsat on jaettu. Sormenpäät on vieläkin hellinä ohuen rautalangan käsittelystä.

Valtakulttuurin edustajille kerrottakoon, että virpominen on ortodoksipiireissä aikuisten naisten, ja miksei mestenkin puuhaa. Eräskin tuttu "virpokukka-mestari", Marketta, aloittaa kukkien tekemisen paaston alussa, eli laskiaisena - ja tekee ne noin 1300 kukkaa, jotka Tapiolassa jaetaan kirkkokansalle. Vitsat viedään lauantaina ehtoopalvelukseen siunattaviksi, ja sunnuntaina virvotaan ja toivotetaan siunausta. Lorutellessa korostetaan että palkkaa ei vaadita, ja muistellaan Jeesuksen Jerusalemiin ratsastamista.

Muoks! Unohtui kertoa että vanhoja virpoloruja löytyy SKVR -tietokannasta jossa on luettavissa Suomen kansan vanhat runot -teossarjan koko sisältö. Laita hakusanaksi virvon. Hakea voi esimerkiksi runon keruupaikkakunnan mukaan. Toinen tärkeä asia on että kirkossa siunattuja vitsoja ei saisi hävittää edes biojätteeseen, vaan ne pitäisi helluntain jälkeen polttaa. Ei ihan yksinkertaista näin kaupunkioloissa, mutta kerran kokoonnuttiin parin lapsiperheen voimin Otaniemen rannan grillikalliolle, mukana vitsat, pari klapia ja makkaroita. Uusperinnettä!

ps. Yritän ensi vuonna saada aikaan kukkaohjeet kuvien kera. Tämä ei ole vaikeaa.

Blessing to my readers! Theese are flowers for Palm Sunday willows. I made a bucket of them and my fingertips are still sore.

Se kätevämpi resori

2009-02-23T21:35:00.010+02:00

...eli resori Maija-Liisan tapaan, kuten olen sen nimennyt, menee näin:
Luo tavalliseen tapaan tarvitsemasi määrä silmukoita. Neulo 5-7 kerrosta oikeaa silmukkaa. Tee reikärivi: ensimmäinen kerros 2 oikein yhteen, toinen kerros 1 oikein, langankierto puikolle, 1 oikein jne. Neulo yhtä monta kerrosta kuin ennen reikäriviä. Poimi ensimmäisetä kerroksesta apupuikoille silmukoita, yhtä monta kun alunperin luotuja. Siirtele poimittuja silmukoita puikoilla niin että apupuikko ja varsinainen puikko osuvat kohdakkain. Taita neulomus reikärivin kohdalta. Ota käteesi apupuikko ja varsinainen puikko ja kavenna yhteen silmukka kummaltakin puikolta. Jatka pari kerrosta sileää ja siirry sitten neulomaan 2 oikein 2 nurin resoria...

Muokkaus: Reikärivi tehdäänkin yleensä niin että neulotaan *2 oikein yhteen, langankierto* ja toistetaan tätä. Tuon yllä olevan nirkkoreunan olen näköjään keksinyt omasta päästä.

Resorin iso suu takaa että lapaset on helppo pukea vastahakoisellekin taaperolle. Resori-osuus ei kiristä. Parhaillaan on tekeillä Pekolle aluslapaset, ja suunitelmissa polvipituiset villasukat - hämmästykää - ihan mulle itselleni! Ajattelin kokeilla josko reikärivin alle saisi pujotettua kuminauhan. Palaan asiaan tuon kauniin kantapään tiimoilta - jahka pääsen niin pitkälle.

How-to do a "Maija-Liisa" style welt. This style of welt makes the sock or mitten easy to put on - even if the child is not co-operating. It´s not too tight.
Knit 5-7 rows, then make a line of holes: first row knit 2 to together, 2nd row knit 1 and twist the yarn around the needle. Knit again the same amount of rows as in the beginning. Take 4 more needels and pick up new stiches from the first row - the same amount as you cast up at start. Fold the work at the holes and take two needles, a old and a new. Decrease by knitting together from both needels. Knit a few more rows, then continue with knit 2, purl 2. Disclaimer: I´ve never written a knitting instruction in english before, so good luck. :D

Maija-Liisa kinnasneula-opissa

2009-02-23T20:39:00.005+02:00

En ymmärrä miten sain tuohon vihreään nuo syhryt, mutta kyllä Pelson langasta väännetty rupeaa jo paremmalta näyttämään. Olenhan minä yrittänyt noita ennenkin, mutta jokainen opettaa eri tavalla ja tekotapojakin on erilaisia mm. venäläisittäin. Tämä on nyt opettajana olleen Ninan tyyppiä "pettersson". Pettersson on hänellä opettajana ja tekotapa on MELKEIN samanlainen kuin suomalaisittain. Jos joskus oppii yksinkertaisimman ymmärtämään, niin ehkä joskus... Ajattelin nimittäin, että kesällä Valamossa tämä olisi kiva puhdetyö. Meneen pieneen tilaan, eikä ole paljon välineitä ja selviää vähemmäkin valolla.

Maija-Liisa is experimenting with nalbinding, or nålbinding, a ancient technique to make mittens or socks. Here some links in english: http://en.wikipedia.org/wiki/Naalebinding and http://www.geocities.com/sigridkitty/index.html Hey, be wach out so you don´t loose your heart to this - it´s fascinating... ;)

Solmu koolla Lauralla

2009-01-24T14:20:00.004+02:00

Laura vietti nimipäivää ja kutsui solmuttelijat Malminkartanoon. Meikäläinenhän oli ihmeissään, koska kyseessä oli sama talo, jossa asuin joskus vuonna ennen pyörän keksimistä... Sitäpaitsi oli ensimmäinen kerta yli vuoteen, kun jaksaanuin solmimaan. Paikalla oli noin 10 solmulaista, 2 vauvaa, 2 kissaa ja ainakin yksi masuvauva. Tekeillä oli noin kolmet tumput, sormikkaat, kaksi vauvan siksakpipoa, keski-aikainen päällysmeko cotehardie ja jotakin varrasvirkkausta, en tullut kysyneeksi mitä, kun olin niin tohkeissani kiinnostavasta tekniikasta.
Tässä valikoima kuvia, julkaisu periaatteena lähinnä onnistuneet otokset. ;)

Cecilian kirjovirkattu käsityöpussukka.

Lauran helmivirkatut Jagellonica-korvikset. Crocheted Jagellonica-earrings by Laura.

Solmua pukkaa, Taina, Sanna ja Cecilia.

Ei kommentteja, hyvää oli...

Tia varrasvirkkaa.

Oi, joulukortti unohtui!

2008-12-26T22:16:00.005+02:00

Hyvää Joulua Solmu-blogin lukijoille!
Merry Cristmas to everybody!

(kortti Aile 5 v./card by my daughter)

Hidasta, joskus jopa turhaa...

2008-12-11T14:54:00.014+02:00

Käsityöt on niin palkitseva harrastus. Aloitin elokuussa Ailen kintaiden teon. Siis huomio - elokuussa... Virolaisessta Aino Praalkin "Kirikindad" -vihkosta löytyi monta mieluista mallia. Tämän arvelin helpoksi. Laskin että mallissa ei ole yli 5 silmukan lankajuoksuja, mikä helpottaa kun toista väriä ei tarvitse sitoa lankoja kiertämällä. Kuviokin oli yksinkertainen ja varmasti helppo oppia ulkoa. Toisin luulin, toisin toivoin, toisin on käynynnä käteni.

Langaksi valitsin jotakin äidin väjrjäämistä keristä. Punaruskea saattaisi olla mataraa, muita en muista. En halunnut alkuperäisen mukaista perinteistä resoria, vaan tein oman lempimallini, kierrereunan.

Se tehdään näin: luodaan silmukat, neulotaan 1 kierros oikeaa. Seuraava kerros neulotaan nurjaa (yleensä kahdella värillä) niin että neulottu lanka jätetään neuleen eteen ja toinen lanka nostetaan neulottavaksi. Vuorotellaan värjeä. Seuraava kerros taas oikeaa.

Kun kierrereuna oli onnelliseti ohi, alkoivat hankaluudet. Malli oli yllättävän vaikea. Ensinnäkin pitkät pystysuorat yhden silmukan viivat tuppaavat painumaan, ja kuviolanka on lähes mahdotonta pitää riittävän löysällä. Tyypillisissä suomalais-ugrilaisissa (karjalaiset, setukaiset, marit, komit, jne.) neulemalleissa on kuvio luotu 1, 3 ja 5 silmukan ryhmistä, kummasti helpottaa neulomista. Vaan tämä kehno ei ollutkaan tyypillinen malli, vinoneliön ulkoreuna on 2 silmukka leveä. En tiedä mikä siinä sitten niin vaikeaa on mutta tumppujen kanssa on tullut tupeksittua koko syyskausi. Kärkikavennuksen saaminen siistiksi oli myös tuskanen sessio. Nyt olen purkanut ensimmäisen peukalon kaksi kertaa ja Aile on ilmoittanut ettei pidä kintaista.

Keski-aikahuppu on tuunattu kirpputorin kaulahuivista, joka on ensin vanutettu 60 asteen pesussa. Malli on saatu soveltamalla tämän linkin pienoiskaavoista. Siinä on vain yksi vika. Likka kieltäytyy käyttämästä sitä. Onneksi huppu oli sekä helppo että nopea valmistaa, enkä lähtenyt väkertämään siihen vuoria. Itselläni on samantapainen, ostettu Glimsin museon keski-aikatapahtumasta. Kangas on kasmirvillaa ja vuori samettia, käytän sitä lähes päivittäin. Se on tässä ilmastossa erinomaisen kätevä

Theese estonian mittens have been giving me a hard time since august. The yarn is something my mother has dyed with plants. I tought the pattern would be easy, but no. The vertical lines keep sinking in and its very difficult to keep the yarn loose enough. Now I´ve done the first thumb twice but I´m still not happy with it. My daughter has told me she does not like them any more... Craft is such a rewarding hobby!
The "medieval" hood is made of a woolen scarf I bought from the fleamarket. I washed it in 60 °C to make it felt, and used the minipatterns from this site. Aile declared it is ok, but she is not going to wear it... I have a similar hood myself made from cashmere with velvet lining. I use it almost dayly - in this climate it´s great!

Puu-hulluus

2008-11-17T22:51:00.005+02:00

Kyllä, näin on päässyt käymään. Ensin ostin Ailelle käytettynä nuo vasemmanpuoliset, merkkiä Micki. Sitten huomasin että poistamalla nuo kamalat siniset muoviset "niidet" saan niistä viritettyä lautanauhapuut. Jopa ihan rikkomatta mitään.

Enhän mä nyt voi tuunata tyttäreni puita, onneksi löysin hänelle toiset, nuo oikealla olevat, umpipuiset. Ovat itse asiassa parhaat kutomiseen - pirrassa on peräti 58 rakoa. Kävin kudonta-asemalla tänään näyttämässä niitä Maikki Karistolle. Niidet pitää vaihtaa, koska niidensilmät ovat liian isot, siksi viriö ei avaudu kunnolla. Kun tämän saa kuntoon, voi puilla tehdä poppanaa, kapeaa kaulahuivia tai pirtanauhaa.
Maija-Liisalla on tapana vaan lyödä löylyä lisää: bongasi kirpputorilta kolmannet! Nämä keskimmäiset puut kaipaavat vähän puu-osien huoltoa, uudet niidet ja loimen ja menevät sitten kummitytölleni Kriskalle.

No, I´m not lunatic, but maybe loomatic? First I bought a secondhand miniatyre loom for my daughter. Then I realized this model could easily be turned into a tabletweaving-loom. Fortunately I found another loom for Aile. Then Maija-Liisa found a third loom at the fleamarket. I´ll fix that up for Kriska, my godchild.

Putelivöö setukaisten tapaan

2008-11-15T22:21:00.016+02:00

Tässä arkistorainaa vuoden 2007 toukokuulta. Olimme Espoon ortodoksien porukalla Virossa, Setumaan Värskassa viettämässä kylän praasniekkaa eli Jürin päivää. Seto talumuseum oli yhtä viehättävä kuin ennenkin, vaikka Kauni-hebo ei enää tallustellutkaan vapaana pihamaallla. Krhm, kuvitelkaapa hevonen kulkemassa vapaana Seurasaaressa... aiheuttaisi kai silkkaa paniikkia urbaani-suomalaisissa. No, Kauni oli poikkeusyksilö. Tsäimajan yläkerrassa kokoontui jonkunlainen käsityöseura, ja me käsityöhullut löysimme toisemme. Vihdoinkin selvisi, kuinka Eesti vööd -kirjan pullovyötä oikein tehdään! Ei se niin vaikeaa ollutkaan. Stillkuva näyttää aloituskohdan. Tyyliin kuuluu pari isoa tupsua päihin.

A video from a trip to Värska, Estonia in may 2007. I finally found out how to make "putelivöö" - bottlebelt. Quite easy, really. The still shows how the start is done. Add two or three tassels in each end.

Ensimmäinen huutokauppa-ostokseni

2008-11-13T22:47:00.005+02:00

Löysin nämä jännät tuolit Huuto.net´istä, kun hankkituduin siellä eroon parista lundia-pätkästä ja tylsästä, uusvanhasta piirongista. En ole ikinä ostanut mitään edes live-huutokaupasta, joten tiiirailin epäröiden myyjän tarjoamia niukkoja tietoja. Niissä ei ollut hintavarausta, ja lähtöhinta oli 0,-. Kun myynti-aikaa oli jäljellä päivä, joku oli tarjonnut niistä euron kappale. Silloin rohkaistuin viimein ja soitin myyjälle. Ei osannut sen enempiä kertoa, olivat peräisin jostakin kuolinpesästä siellä Kokkolan suunnalla. Ja korjauksen tarpeessa.

Oli ihan hirmuisen jännittävää viime minuuteilla ennen kaupan sulkeutumista naputella huikea tarjoukseni - 2€ /kpl, ja jäädä odottamaan korottaisiko tuntematon vastapuoleni huutoaan. - Ei korottanut. Onnellisena soitin myyjälle ja sovimme että tuolit tulevat matkahuollon kyydissä tänne.
Asiointi Olarinluoman Matkahuollossa olisi myös pienen tutkielman arvoinen tapaus, mutta jätetään se toiseen kertaan. Sanon vaan että siellä 70-luvun palvelukulttuuri elää ja voi hyvin! Jopa ajo- viitoitus oli sopivan huomaamatonta. Ei ehkä pitäisi valittaa - tuolien kuljetus Kokkolasta Espooseen maksoi vain 15 euroa. Mitähän Itella olisikaan mahtanut kupata?

Kaunokaisissa on jotakin perin hellyttävää - kummallinen sekoitus designi´ä ja kansanomaisuutta. Ripaus Tapiovaaran tuolisarjoja, mutta silti simppeli poikittais-piena tuolin alla. Musta-oranssi -yhdistelmässä on art decon tunnelmaa.

Lupaan että raportoin entisöinti-projektin etenemisestä.

This is the first time I ever bought anything from a auction. Theese lovely old chairs cost me 2 euros each. It was so exiting to place my bid and wait! (It was a internet-auction.) The transport from Kokkola to Espoo cost me 15 euros. How much will be spent on sandpaper, paint, brushes, terpentine etc.? I promise to blog about how the work will progress. If and when it does. ;-)

Kultakassi

2008-11-02T23:17:00.008+02:00

Lisään tänne Niina-Maaritin kultakassin, vaikka tein sen jo pari kuukautta sitten. Luotto-lapsenvahtimme täytti taas vuosia, ja piti keksiä sovelias pussukka lahjakortille. Voitte kuvitella että olin ratketa riemusta kun yhtäkkiä keksin mitä tehdä kirppareilta hamstratuilla lakanapitseillä! Niitä kun on vuosien varrella kertynyt hedelmäpussillinen...

Kangas on viskoosi-pellava -sekoite, johon on kevyesti sipaistu kultaväriä (siis jo tehtaalla). Vuori on pistaasin vihreää viskoosia ja kahvat persikan väristä thaisilkkiä, kaikki jämäpaloja omista kokoelmista. Sainpa vähennettyä niitäkin! Nyt silmäilen tilkkukassejani ihan uusin silmin. Voisin oikeastaan heittää tässä teille Solmulaisille jämäpala-haasteen... hierokaa aivonystyröitänne ja blogatkaa tulokset.

A giftbag with recycled crocheted lace. I have a small plastic bag full of it. Just can´t resist it if I come across it at fleamatkets. The fabrics are all scrapbits I have been unable to throw away. Just guess how hapy I am to find a way to use them up!

Aile, 5v suunnitteli mekon

2008-10-29T21:43:00.003+02:00

Okei, oli Maija-Liisakin mukana ja heilutti puikkoja. Mutta Aile valitsi. Laukku on virkattu ja sen nahua on lautanauhaa. Käyttäjä on tyytyväinen, kuten kuvasta näkee.

This dress is designed by Aile, 5 years. She told Maija-Liisa she would like to have a dress for birthday. So, they vent together to the yarnshop...

Maija-Liisan lapastelua

2008-10-20T20:53:00.005+03:00

Maija-Liisan ystävä, Maire oli tilannut kahdet lapaset. Tässä tulos. Huomaa ovela resori: reikä-nirkko-reuna, hieman sileää ja sitten 2 oikein 2 nurin-resoria. Kannattaa kokeilla vauvan sukkiin ja lapasiin - olen testannut "Maija-Liisa -resoria" meidän Riikolla, ja hyvin pysyi päällä!

Roskalavan antimia

2008-10-19T21:29:00.001+03:00

Naapuriyhtiössä Otsonkalliolla on menossa putkiremontti. Se on Tapiolan pelätyin kulkutauti tällä hetkellä. Likaa, pölyä ja betonimurua kaikkialla. Kolikon toinen puoli on että roskisdyykkarilla on kissanpäivät! Hanna, joka asuu aitiopaikalla nappasi nämä ihanuudet meille talteen:

Umpipuuta, aitoa 50-lukua ja Askon leima takana. Entisiä keittiön yläkaappeja, jotka on käännetty ylösalaisin. (Vetimet ylälaitaan, siis.) Koska loppusijoituspaikka oli lastenhuone, ei maalipinnalle tehty juuri mitään, sen voi siistiä sitten, kun riiviöt ei enää ole niin tuhoisia. Päälle Bauhaussin koivuinen liimapuulevy, joka hiottiin ja öljyttiin.
Hanna oli löytänyt itselleen olohuoneen pöydän. Kun täällä meidän yhtiössä oli putkisouvi viime kesänä, pelastin kaksi kaunista, alkuperäistä tappinaulakkoa. Kolmannen menetin, kun lava vietiin Ämmässuolle ennen kun kerkesin hätiin. Myös alkuperäisiä 50-luvun lavuaareja meni kaatopaikalle.
Tällainen haaskaus raastaa roinahamsterin sydäntä. Kauniita ja käyttökelpoisia esineitä - nyyh! Tervetuloa Tapiolaan dyykkaamaan kaikki kierrättäjät!

Theese nice old kitchen cuppboards were found in among the garbage at a renovation site. Solid wood, made in the 1950´s. We made a board of olied birch on top, and placed them in the nursery. Things like this are thrown away all the time - barbaric, I say!

PS. Today someone told me she had found two Alvar Aalto chairs from the same site...

Sashiko-tasku

2008-10-08T14:37:00.001+03:00

Tämä on ensimmäinen sashikokirjonta kokeiluni. Olin joitakin vuosia sitten lukenut aiheesta jutun ihanasta Hemslöjden -lehdestä, mutta muistin vain hämärästi mistä oli kyse. Piti vaan tehdä kun oli idea päässä. Sitten aloin googlettaa asiaa, ja päädyin Kazumin blogiin. Häneltä sain aiheeseen liittyvän linkin. (Älkää vaan luulko että pystyn ottamaan selvää tekstistä...)
Kansanomaista sashikoa tehdään puuvilla/pellavalangalla eräänlaiselle poppanalle - ilmeisesti vasta sitten kun vaate on jo kulunut käytössä. Kunnon ekomeininkiä sanon mie.

Tämä meikäläisen versio onkin sitten hieman oma väännös - verkaa ja villalankaa. Taskuun tulee vielä lautanauhaa vyöksi. Tai ehkä jotain muuta.

My first experiment with sashiko. Long ago I read about it in the great swedish craftmagazine Hemslöjden, but I coudn´t remember any details. I just got this idea for a modern pocketbag, and had to try it out. Later I did some googling on sashiko, and found Kazumi´s blog. She sent me this link.
I´ll add a belt later, maybe in tablet weaving.